Oppia ikä kaikki…
Olen pitänyt juoksubreikkiä noin viikon ajan, sillä vedin pannut ja loukkasin siinä rytäkässä vasemman jalan takareiden.
Samanlaisia kaatumisia on tapahtunut aiemminkin, mutta tämä poikkesi niistä aiemmista.
Se kipu takareidessä oli niin kova, että huusin ilmalennon aikana ” v…..u, takareisi”.
Olen kysynyt itseltäni, miksi takareisi otti juuri tällä kertaa niin pahasti hittiä?
Eli….olen tehnyt jotain viimeisen harjoittelujakson aikana väärin, mutta en tiedä vielä ihan varmasti mitä?
Minulla on siitä jo joitain ajatuksia ja voi olla, että kyse on sarjasta virheitä, ei siis jostain yksittäisestä mokasta.
Jäätikköjuoksun alkuun on hieman vajaat kuusi ja puoli kuukautta ja jatkossa tämän kaltaisiin virheisiin ei ole varaa.
Siksi on hyvä pysähtyä ja miettiä, mitkä eri tekijät johtivat takareiden loukkaantumiseen.
Se voi olla tietenkin vaan huonoa tuuria, mutta on tässä pienen analyysin paikka.
Annan itselleni pisteet siitä, että olen malttanut pysyä paikoillani.
Vielä 20 vuotta sitten olisin ajatellut, että “vaiva lähtee sillä millä se on tullutkin”. Juoksemalla….
PS. Takareisi tuntuu nyt hyvältä.

