Kansallispuistoissa
Olen käynyt kahden viimeisen ppäivän aikana kahdessa pääkaupunkiseudun kansallispuistoissa, Sipoonkorvessa ja Nuuksiossa.
Jälkimmäinen on minun suosikkini. Olin tostaina kaverin kanssa juoksemassa mm.järviylängöllä ja oli se vaan niin pirun hienoa. Suoalue, jonka yli en ole vielä kertaakaan (aiemmin) päässyt kuivin jaloin on todella kuivassa kunnossa. Nyt vettä pliis.
Sipoonkori on varmaan upea paikka, ei epäilystäkään, mutta ensi puraisu ei ollut ihan niin makea kuin odotin.
Sipoonkorven puolesta on sanottava, että olen nähnyt siitä nyt varmaan promillen, joten ei nyt teilata tämän iltaisen juoksun pohjalta koko Sipoonkorpea.
Kansallispuistojuoksut jatkuvat torstaina. Vien huomenna osan juoksukoululaisista tiistaiselle reitilleni. Otaksun, että myös he ovat aika innoissaan lenkin jälkeen….
La Sportivan Akashat toimivat tosi hyvin maastossa kuin maastossa. Juoksutuntuma on parantunut entisestään, kun olen ottanut pohjallisen pois. Tuntuma alustaan nyt nyt ihan kympin luokkaa ja samoin kengän rullaavuus.