Taikauskoa..
Monet urheilijat ovat taikauskoisia ja myönnettävä se on, niin minäkin.
Esimerkki:olen urheilukaupassa ostamassa juoksukenkiä ja myyjä ojentaa minulle oikean jalan kengän sovitusta varten. Palautan kengän ja sanon “otan ensiksi kokeiluun vasemman jalan kengän, kiitos”. Pistän siis ensiksi jalkaan vasemman jalan kengän ja tästä ei tehdä poikkeusta missään olosuhteissa. Koputan puuta melko usein. Varsinkin, jos kyse on tämän hetkisesta juoksukunnosta tai fyysisestä olotilasta (kop, kop).
Olen myös varustefriikki. Haluan testata jokaisen tuotteen satojen kilometrien ajan, ennen kun se pääsee minun lopulliselle varustelistalle ja mukaan juoksuseikkailumatkalle.
Testasin eilen Bridgedalen Coolmax Liner-sukkaa noin kahden tunnin lenkillä. Sukka osoittautui ensilenkillä verrattoman hyväksi, mutta testaus jatkuu vielä viikkojen ajan ennen kun sanon lopullisen “tahdon”.
Eilinen lenkki meni muuten hienosti, mutta oikea takareisi tuntui normaalia kireämmältä ja aralta. Jotta vaiva ei pitkittyisi tai pahimmassa tapauksessa aiheuttasi pitkäaikaista juoksutaukoa, niin päätin jättää tämän päivän lenkin väliin.