Ennätys Etelänavalla
Norjalainen Christian Eide on takonut Etelänavalla hurjan hiihtoennätyksen, jota ei kyllä hetkeen rikota. Hän hiihti 1130 kilometriä 24 päivässä ja siihen päälle vielä 1h13 minuttia. Entinen, Todd Carmichaelin nimissä ollut ennätys parani uskomattomat 15 päivää. Olimme napamantereella, kun Todd rikkoi edellisen ennätyksen ja asuimme osan aikaa samassa paikassa hänen kanssaan. Mies oli lievästi sanottuna voipunut, kun hiihtoretki oli ohitse ja naamavärkkiä koristi muutama paleltuma.
Christian Eide hiihti urakan yksin, ilman ulkopuolista apua ja tavaratäydennyksiä, kuten Carmichaelkin. Luin edellä mainitun uutisen Explorers Webistä.
Torstai oli liiikunnan osalta välipäivä, tai kävinhän minä illalla tunnin kävelylenkillä, mutta sitä ei lasketa:)
Perjantaina on 2 tunnin juoksulenkin vuoro. Huomenna lauantaina vietän päivän Valkeakoskella, jossa pidän luennon klo.13.00 alkaen. Sen jälkeen on yhteislenkki Pauli Kiurun ja muiden halukkaiden kanssa. Luvassa on kipakkaa pakkaskeliä ja aurinkoa, joten rohkeasti mukaan vaan.
Tutustuin Pauliin kolmisen vuotta sitten Brysselissä, jossa olimme kutsuvieraina tutustumassa europarlamenttiin ja osallistuimme viikonlopun aikana myös Brysselin 20 km juoksukisaan. Juoksin loppuosan kisasta Samuli Vasalan kanssa ja tulimme rinta rinnan maaliin. Noin 500 metriä ennen maaliviivaa takanamme kuului kovaa pinkovan juoksijan ääni ja yhtäkkiä huomasimme, kun Pauli viiletti meidän ohitse kuin ohjus ja pesi meidät metrikaupalla.