Umpihanki vai tien vanki?

”Tietä käyden tien on vanki. Vapaa on vain umpihanki.”(A.Hellaakoski)

Olin lauantaina lumikenkäilemässä naapuri-kaveri Jannen kanssa.

Umpihankea riitti.

Voi veljet. En muista, että milloin olisi ollut näin paljon lunta.

Ei kyllä muistanut kaverikaan.

Metsässä tarpoessa lunta oli välillä nivusiin asti.

Kuljimme myös kolmen järven ja yhden lammen ylitse. *)

Olimme kenkäreissulla kolme tuntia.

No, oliko se sen väärti?

Kyllä.

Kun avaa oman latunsa, tuntee tehdyn työn jäsenissään.

Ihmistä kun ei ole luotu liian helppoihin oloihin.

________________________________________________________________________________________

(* Olen tullut varovaiseksi jäällä liikuttaessa ja kerron siitä ihan avoimesti kavereillekin.

Se on seurausta Grönlannissa 2013 tapahtuneesta jäihin putoamisesta, jossa meinasi lähteä henki.

Olin siis meren jäällä ja astelin hieman varomattomasti päätyen jään läpi.

Alkoi matka kohti merenpohjaa.

Jalassa oli helvetin raskaat jäätikkösaappaat ja päällä paksuin mahdollinen jäätikkötakki, joka imi itseensä vettä kuin pesusieni.

Kuin (todellakin) ihmeen kaupalla sain pysäytettyä alas päin menon ja aloin kammeta itseäni jään reunalle. Näin sen tilanteen ainakin muistan.

Positiivista oli se, että en mennyt paniikkiin.

Huusin kaverilleni Gregille, joka talsi noin 100 metrin päässä minusta, että nyt kaipaisin apua. En olisi päässyt jäälle ilman hänen apuaan.

Olen muuten miehen kanssa aktiivisesti yhteydessä. Hänellä alkaa keväällä hieno kiipeilyprojekti.

.