Huippuvuoret v.2007. Olen maailman pohjoisimmassa asutuskeskuksessa Longyerbyenssä, sillä tarkoitus on lentää sieltä Pohjoisnavalle.

Lento toisensa jälkeen peruuntuu. Pohjoisnavalla on tuulta ja tuiskua, joten joudumme odottamaan kelin selkenemistä.

Sen olen näillä seikkailumatkoillani oppinut, että aina kun on mahdollisuus, niin kannattaa syödä. Seuraavaan aamiaiseen tai lounaaseen kun voi kulua nimittäin tovi poikineen…

Joten, myöhästyneen lennon kunniaksi menen hotellimme ravintolaan ja tilaan itselleni pizzan extratäytteillä.

Kun viimein palaan Pohjoisnavalta takaisin Huippuvuorille, niin sama juttu…menen ensi töiksi pizzalle.

Kun Saharan halkijuoksu päättyi, niin ensimmäinen ruokalaji, jolla riutunutta kroppaani ravitsin, oli mauritanialainen pizza.

Vinkki; kun matkustat vaikkapa Saharassa tai Nepalissa…tai paikassa, jossa et voi olla varma ruoan hygienisyydestä, niin suosittelen lisättäväksi ruokavalioon pizzaan. Sen valmistaminen vaatii rankkaa kuumentamista, joka tappaa mahdolliset pöpöt.

Jos haluaa pelata varman päälle, niin kandee syödä vain kuumennettuja safkoja, kuten puuro ja pizza.

Kun viime keväänä saavuin Grönlannin jäätiköltä kotiin, niin Helsinki-Vantaan lentokentällä oli vastassa kaverini Jaska ja hänen poikansa Mikk. He ojensivat minulle tervehdysten jälkeen pizzalaatikon.

Tänään on (taas) pizzapäivä. Ne paistetaan oheisessa uunissa, jonka mestari Aulis Koponen taikoi pihakalliollemme viitisen vuotta sitten.

Uunin lämmittäminen riittävän kuumaksi kestää kolmisen tuntia, joten mistään pikaruoasta ei ole kyse.

Treenit sujuu hyvin. Juhannuspäivänä hikoilin niin lenkkipoluilla kuin soutulaitteen kahvassa.