Lentokoneen ilmastointi yhdistettynä huonoihin yöuniin, pitkään venyvät kokoukset…siinä nyt pari syytä siihen, että melkein aina kun tulen Suomeen, niin tuliaisena on pikku tai isompi kröhä.
Ensi kerralla naamaa koristaa maski.
No, treenibreikki jatkuu määrittelemättömän ajan. Kipeänä ei pidä urheilla!
Meikäläinen on back in business.
Kirjoitan tätä tiistai-iltapäivän aikana ja olo on aika kröhäinen.
Mutta hiton tyytyväinen, sillä tapasimme Team Icelandin ja jumakauta millaisen vaikutuksen Anton ja Addi meihin tekivät.
Juoksu alkaa 24.4. eli pari päivää ennakoitua myöhemmin.
Turvallisuuteen kiinnitetään sanoisinko poikkeuksellinen paljon huomiota. Vatnajökull on hieno, mutta myös helvetin vaarallinen.
En sano tätä nostaakseni juoksun ympärillä leijuvaa tunnelmaa, vaan se on ihan faktaa.
Aloituspäivän lisäksi reitti on selvillä. Ajoneuvoista toinen on Toyota Tundra, jolla kruisailimme eilisiltana pitkin Reykjavikia.
Toinen auto on Fordin voimakas 4×4.
Autoissa on mahtavan kokoiset renkaat, 44 tuumaa.
Ne, siis renkaat , tyhjennetään aika lödeiksi, joten rengas ui lumen päällä, ei siis uppoa.
Näin tehdään myös hiekka-aavikolla.
Palataan asiaan.
Matkan tavoite on treffata Anton, joka lähtee Patan ja mun mukana jäätikölle huhtikuussa 2025.
Mies on tänään asiakkaiden kanssa jossain jonkassa, joten emme vielä tiedä (9.00), missä vaiheessa sunnuntaita hänet tapaamme.
Alustavan aikataulun mukaan iltapäivällä tai illalla.
No, ne ovatkin ainoat vaihtoehdot, sillä paluulento Suomeen on huomenna klo.7.30.
En ottanut juoksukamoja mukaan enkä aio täällä muutenkaan jumppailla.
Huomiseen.
