Sen mitä olen Nuuksiossa pyörinyt 1990-luvun loppupuolelta alkaen, niin olen huomannut, että eri puolella kohtuu laajaa kansallispuistoa on omanlaisensa mikroilmasto.
“Mikroilmasto on pienen alueen paikallinen ilmasto, jota kuvataan säämuuttujista (lämpötila, sademäärä tuulen nopeus ja suunta, ilman kosteus jne.) lasketuilla pitkän ajan keski- ja ääriarvoilla (Wikipedia).
Wikipedian mukaan “alueen relatiivinen korkeus on merkittävin tekijä”.
“Lumipeitteen syvyys ja sen pysyvyys, veden kertyminen, tuulisuus, ja paikalliset lämpöolot voivat vaihdella maaston kohdan mukaan paljonkin“.
Tästä on lukuisia omakohtaisia kokemuksia.
Jopa vajaan kahden kilometrin päässä perusleiristäni saattaa esiintyä reilusti enemmän sadetta, pilviä tai olla talvisin enemmän lunta.
Huomasin tämän viimeksi alkuviikon juoksulenkillä, kun pääkaupunkiseudulle satoi hieman snögeä.
Toisaalla oli pari senttiä lunta, toisaalla ei lainkaan.
Tässä teille talviliikuntaan liittyvä vinkki.
Mikäli harrastuksiisi kuuluu ulkoilu/juoksu, niin suosittelen LÄMPIMÄSTI Merrellin uutta talvijuoksukenkää.
Monet recordit kirjataan Guinnessin ennätyskirjaan.
Esimerkiksi vuorikiipeilyssä, napaseikkailuissa tämä ennätysten jahtaaminen ja niiden julkistaminen on tuonut mukanaan epäterveitä piirteitä.
On esitetty väitteitä ennätyksistä, jotka eivät pidä paikkaansa.
Jotkut ovat valmiita tekemään maineen saamiseksi mitä vaan.
Vaikkapa valehtelemaan.
Minulle ei tulisi mieleenikään edes olla yhteydessä Guinnesiin, sillä mitä iloa siitä olisi, jos nimi “komeilisi” jonkun kirjasen sivulla. Ainakin Kalaharin, Saharan ja ehkäpä Grönlannin osalta siihen olisi mahdollista.
Muistan episodin Artarktiksen seikkailulta. Perusleirissä työskennellyt Darren kysyi muutamalta messiteltassa hengailevalta tyypiltä, josko kiinnostaisi lähteä hiihtoreissulle läheisille vuorille.
Meitä oli hiihtoryhmässä ehkä 4 tyyppiä. Yht´äkkiä Darren sanoi, että tuolle (matalalle) vuorelle ei ole kukaan aiemmin hiihtänyt.
Päätimme tehdä sille ensinousun. Olisimme voineet lähettää tästä tiedon Guinnessiin tai diivailla muuten vaan “ensinousulla”, joka vaati vain muutaman hikipisaran.
Tai nimetä se Mount Darreniksi..tai Jukaksi.
No, kukaan tästä ryhmästä ei edes kehtaisi näin tehdä, mutta jotkut kehtaavat….
Mielestäni Exweb kuvailee hyvin, mistä seikkailuissa on kyse:
“Unfortunately, the growing focus on creating shallow records for those preoccupied with marketing their originality, no matter how diluted with qualifiers, overshadows the real value of adventurous experiences. These include personal growth, scientific or geographic learning, rarely-seen imagery, cultural accounts, and the simple joy of traveling through sublime natural landscapes” (Lähde: ExWeb).
Olla ensimmäinen on minulle tärkeä motiivi.
Mutta ei niin voimakas, että jaksaisin treenata vuositolkulla jotakin tavoitetta kohden vain sen tähden.
Kyllä ne motiivit muodostuvat paljolti muista asioista.
Hienoista maisemista, suunnittelutyöstä, uteliaisuudesta, uusien asioiden oppimisesta…. ja etenkin muiden ihmisten kanssa toimimisesta.
Qatarin aavikkojuoksussa ei ole kyse olla “ensimmäinen” , sillä mikäli selvitän edessä olevan haasteen, niin olen tiettävästi kolmas, joka on juossut kyseisen aavikon halki.
