Uusin Outside-lehti löytyi tänään postilaatikosta. Selasin lehden nopeasti läpi ja huomasin (ainakin) yhden kiinnostavan artikkelin, joka käsitteli kiipeilyturismia Mount Everestillä.
Toukokuussa vuonna 1996 kahdeksan ihmistä sai maailman korkeimmalla vuorella surmansa vain kahden päivän aikana (10-11.5.). Jo tuolloin kritisoitiin sitä, että vuoren huipulle pyrkivillä ihmisillä ei ole tarpeeksi vahvaa kiipeilykokemusta, mutta esim.viime kiipeilykaudella tilanne oli jo paljon huonompi. Kriittisimmät sanoivat, että useilla kiipeilijällä oli vain kykyjä kirjoittaa vain isoja shekkejä, mutta ei huiputtaa korkeita vuorija.
Eräs viime kaudella menehtyneistä kiipeilijöistä halusi itsepintaisesti kiivetä vuoren huipulle, vaikka kello näytti armottomasti, että askeleet pitäsi suunnata polkua alas, eikä ylöspäin. Naiskiipeilijä pääsi huipulle, mutta lisähappea oli kulunut arvoitua enemmän, joten sitten se happi loppui paluumatkalla ja hän menehtyi.
Outsiden mukaan Everest-kiipeilijöiltä ei vaadita lääkärintodistusta. Ehkä pitäisi, sillä kiipeäminen ottaa mm.pumpun päälle ja vois olla ihan hyvä käydä specialistin luona ennen matkaa. Mun puolesta sinne voi mennä ihan kuka vaan, mutta olisihan se ihan hyvä ainakin tiedostaa riskit.
Juoksin keväällä 2008 Libyan Saharassa (loppujen lopuksi) reilusti yli 200 km. Meiltä jokaiselta kisaan osallistuvalta vaadittiin sydänfilmit, lääkärin lausunto yms. Ne oli näytettävä kisajärjestäjälle ennen kisan alkua, muuten ei ollut mitään asiaa itse kisaan.
Pohjoisnavalla ja etelämantereella kirjoitin parikymmensivuiseen paperiin nimmareita, joilla vapautin kisajärjestäjän kaikesta vastuista. Viimeiset matkat Kalahariin ja Saharaan ovat olleet omia retkikuntia, jossa kannan itse vastuun kaikista töppäyksistä.
Sain COCOVI-yhtiöltä paketin, jossa oli mm.Kalaharin suolaa. Juoksin vuonna 2010 Kalaharissa muutaman suolakentän läpi, mutta en tajunnut kerätä kiteitä reppuuni:-)
Mitä sporttailuun tulee, niin olen viimeisen 24h aikana juossut 1,5h lenkin ja soutanut 5 kilsaa sisäsoutulaitteella.
