Kesäfiilis
Tänään on kesäfiilinki ihan tapissaan ei vähiten siksi, että naapurimme korkean koivun latvassa kukkuu käki.
Juoksin aamulla maltillisen lenkin, sillä pistin jalkaan ns.minimalistiset kengät. En ole julssut niillä tänä kesänä kuin kerran ja silloinkin vain jokusen kilometrin. No tänään tuli reilut kymmenen kilsaa ja ainakin juostessa oli tosi hyvä fiilis. Palaan aiheeseen tulevissa blogeissa.
Monet juoksijat ovat vaihtaneet pehmustetut kengät ns.barefoot-kenkiin, joissa vaimennusta ei ole nimeksikään.
Kirjoitimme Juoksija-lehdessä tästä jo vuosia ennen paljasjalkabuumin alkamista. Muistan itse kirjoittaneeni lyhyen artikkelin “barefoot Bob-nimisestä jäppisestä, josta oli tullut jenkeissä pieni julkkis.
Hän nimittäin juoksi asvalttimaratonit ilman kenkiä…Sain niihin aikoihin varmaan markkinoiden ensimmäiset barefoot-kengät testiin. Ne olivat Feelmaxit. Niillä ei käsittääkseni ole mitään tekemistä nykyisten Feelmaxien kanssa ja ko. firman omistuspohjakin taitaa olla toinen. Niin tai näin, kengillä oli ihan ok juosta, mutta pohjamateriaali prakasi yllättävän nopeasti.

