Monia ihmisiä on elämän aika todennäköisesti latistettu kuin kannustettu. Mikäli lannistajien tehtävä on onnistunut, sen seurauksena päähämme muodostuu henkisiä muureja (mentaaliblokkeja) emmekä uskalla yrittää mitään uutta.

Voit vaikuttaa ympäristöösi omalla asenteellasi, omilla teoillasi ja sanoillasi. Se mitä sanot on kuin kiven heittäminen veteen. Kiven levittämät aallot leviävät ympärilleen.

Pystyt samalla tavalla luomaan ympäristöösi positiivisuutta tai negatiivisuutta.

Tässä yksi (lyhyt versio) tositarina naisesta, joka päätti toteuttaa haaveensa rankasta lannistusläpästä huolimatta.

Roz Savagella oli 33-vuotiaana kaikki ulkoiset tekijät hyvin elämässään: työ, aviomies, talo ja punainen urheiluauto.

Viisi vuotta myöhemmin tilanne oli muuttunut. Rozilla ei ollut työtä, aviomiestä, taloa tai sitä punaista urheiluautoa.

Hän oli yksin keskellä Atlantin valtamerta pienessä soutuveneessä. Mutta hän oli onnellinen. Ja lopulta 103 päivän soutamisen jälkeen hän oli ylittänyt Atlantin, ensimmäisenä naisena.

Kaikki oli muuttunut, kun Roz eräänä päivänä oli päättänyt kirjoittaa kaksi eri versiota omasta muistokirjoituksestaan. Toisessa hän oli elänyt sitä elämää, jota halusi..vähän sellaista kuin suuret seikkailijat olivat eläneet. Rohkeaa, riskejä ottavaa elämää, joka piti sisällään suuria onnistumisia, mutta myös epäonnistumisia.

Nämä ihmiset eivät välittäneet mitä muut ihmiset heistä ajattelivat.

Toinen muistokirjoitus oli sellaisesta Rozista, joka hän sillä hetkellä oli.Kaikki asiat sujuivat mukavasti, mutta elämä tuntui vain hitaasti valuvan eteenpäin.

Roz muutti pikku hiljaa elämänsä sellaiseksi, kun se oli siinä ensimmäisessä muistokirjoituksessa. Näin hänestä tuli ensimmäisen nainen, joka souti yksin 5000 kilometriä Atlantin valtameren halki. Ja myöhemmin myös Tyynenmeren ja Intian valtameren.

USKALLA!

Wiiliam Marston, joka on kehittänyt persoonallisuusarvion nimeltään DiSC,luokittelee melankoliaan taipuvaisia “Don´t dare”-ihmisiksi.

Heille on tyypillistä välttää riskejä, sillä siitä saattaa seurata epäonnistuminen. Ja mitäköhän muut siitä sanoisivat?

Melankoliaan taipuvaiset ihmiset eivät aseta itselleen korkeita tavoitteita. He elävät mielummin mukavuusalueella. He ovat perfektionisteja ja pitävät oheiden noudattamisesta.

Taustalla on pelko, ettei tavoitteita saavuteta. Miksi siis ottaa riski?

Olen kirjassani ihmetellyt miksi norjalaiset ovat kuuluisia tutkimusmatkailijoistaan (mm.Amudsen, Nansen, Heyerdahl..), mutta missä ovat suomalaiset tutkimusmatkailijat. Yksi tunnetuimmista oli A.E.Nordenskiöld, mutta hänkin asui puolet ajastaan Ruotsissa.

Epäilen, että olemme norjalaisiin verrattuna hitusen melankolisia.  

Pidin maanantaiseen tapaan juoksuvapaan. Tein tosin kevyen 20 kilsan fillarilenkin.