Tour de aavikkojuoksun valmistelumatka on takana. Ja olipahan reissu! Kulunut viikko oli täynnä mitä mielenkiintoisempia käänteitä.
Mikäli suunnitelmat toteutuvat, niin olen Suomessa about kolme viikkoa ja sitten on aika taas pakata laukku ja suunnata kohti Saharaa.
Ja Saharasta on vain toiset vaivaiset kolme viikkoa itse h-hetkeen eli aavikkoseikkailuun.
No eipähän tule aika pitkäksi:-)
Yksi retkikuntatyön perusduuneista on miettiä mahdollisia riskejä ja miten ne voidaan estää. Osa riskeistä voi tapahtua aavikolla ja osa sen ulkopuolella. Tästä jälkimmäisestä käy hyvänä esimerkkinä liikenne.
Olin vielä pari päivää sitten alueella, jossa tapahtuu liikenneonnettomuuksia ihan sairaan paljon. Liikenne muodostaa siis jonkinlaisen riskin siinä vaiheessa, kun siirrymme aavikolle. Matkaa kertyy 800 kilsaa. On kuitenkin erittäin epätodennäköistä, että mitään sattuu, mutta jos nyt kakka sattuu osumaan tuulettimeen ja otamme “hittiä” toiseen autoon tai vaikkapa betonipilariin, niin on hyvä olla turvavyö kiinnitettynä..
Oheinen Etelä-Afrikassa kuvattu video osoittaa, kuinka tärkeää on pitää turvavyö kiinni. Muuten käy kehnosti, kuten tälle hepulle, joka lensi ikkunan läpi ja menehtyi. http://motoring.iafrica.com/features/973398.html?utm_source=Facebook-Twitter
Kävin äsken kahden tunnin lenkillä. Olipa mukava juosta shortseissa:-)
Yksi paras (tiedossani oleva..) tapa suhtautua seikkailujen suunnitteluun ja itse toteuttamiseen on, että “näillä mennään”.
Minulta on kysytty kymmeniä ellei satoja kertoja edessä olevan seikkailun sääolosuhteista. Ymmärrän, että se asia kiinnostaa monia, joten ei siinä mitään.
Suhtautumiseni keliin ja oikeastaan ihan kaikkiin asioihin maan ja taivaan välillä on, “näillä mennään”.
Jos työnä on juosta aavikon halki, niin se on periaatteessa ihan sama, mikä lämpötila ulkona on tai mistä päin tuulee. Ne asiat otetaan (tietenkin)huomioon päivän urakkaan valmistautuessa ja itse juoksun aikana, mutta ei kannata yrittää muuttaa autiomaan tai jäätikön keliolosuhteita. “We take it as it comes”.
Kannattaa kiinnittää huomiota asioihin, joihin voi vaikuttaa.
Katson mieluusti asioita isossa kuvassa, makrotasolla. Iso kokonaiskuva ratkaisee olenko kiinnostunut hankkeesta vai en.
Tulevan seikkailujuoksun suunnittelun ensimetreillä minulle ehdotettiin juoksua päällystetyn tien vieressä. Tukiauto seuraisi siinä vieressä. Ei kiinnosta. Pätkääkään!
Tällaista on ehdotettu aikaisemminkin. No, siinä vaiheessa minun on kerrottava ja avattava asian osaisille aavikkojuoksujeni “filosofia”.
Lyhyesti sanottuna, haluan kokea autiomaan kolkoimmat ja haastavimmat osat. Olen myös tarkka siitä, että kyseessä on todellinen autiomaan ylitys.
Business-kielellä sanottuna idean ja tavoitteen on oltava kristallinkirkas eikä siinä/niissä anneta tuumaakaan periksi. Muussa tapauksessa hanketta ei toteuteta. Se ei vaan huvita ja miksi lähtisi mukaan pitkään projektiin, joka ei kiinnosta eikä innosta?
Sitten kun suunnittelu ja toteutus etenee käytännön tasolle, annan melko paljon siimaa tukitiimilleni.
Valitsen tarkkaan ne asiat, joihin kannattaa puuttua ja joihin ei. Joissain asioissa pidän härkäpäisesti pääni, joissain olen todella joustava.
Minulla on seuraavankin seikkailun tukimiehinä alansa huippumiehet.Retkikunta on siis asiantuntijaorganisaatio, jossa jokaisella on valtava ammattitaito.
Sitä ei johdeta managerin vaan liiderin otteella.
Keskustelin eilen mm.tästä tukitiimi pomon kanssa. Hän on tottunut johtamaan motivoinnin, ilon ja neuvomisen avulla, ei huutamalla tai käskyttämällä. Tällä tavoin toimiessa myös retkikunnan fiilis pysyy tapissa yli kuukauden kestävän matkan aikana.
PS. Kirjoitan blogia hotellin aamiaissalissa. Kaurapuuro on todella hyvää ja olen vetänyt sitä naamariin jo kolme lautasellista. Olen aloittanut kevyen lihotuskuurin tulevaa seikkailua silmällä pitäen.
Pari kolme kiloa pitäisi saada “massaa” ennen juoksun alkua. Taidan santsata vielä lautasellisen..
