Jukka Viljanen
  • Tervetuloa
  • Jukka
  • Adventures
    • Kalahari Adventure Run 1000 km
    • Etelänapamanner
    • Libyan Sahara
    • North Pole Marathon & North Pole Bike Extreme
  • Blogi
  • Tilaa Jukka puhujaksi
  • Contact
  • Partners
  • Search
  • Menu Menu

Hiekalta lumelle

December 7, 2014/in Uncategorized /by Jukka Viljanen

Olen ehtinyt jo moneen kertaan kirjoittaa, että lähdemme joulukuun lopulla Kirsin kanssa Saharaan. Ei muuten lähdetä!

 

Olin pantannut lentolippujen varausta niin pitkään, että niitä ei ollut yksinkertaisesti saatavilla. No, oli pari lippua a´1700€. Vaikka olisi miljonääri, niin en suostuisi maksamaan lentolipuista tuollaista ryöstöhintaa.

 

No, aina pitää olla plan B. Tässä tapauksessa se on Lappi. En ole saanut vielä pohjoisen matkalle viimeistä vahvistusta, joten kerron matkakohteen sen saatuani.

 

Pyrin aina näkemään asioiden parhaat puolet. Se, että matkustamme Suomessa on tulevaa aavikkoreissuani ajatellen parempi vaihtoehto. Mikäli aavikkojuoksuni alkaa jo niinkin aikaisin kuin 22.1.2015, niin minun on oltava päivittäin nettiyhteydessä mm.tukitiimini pomoihin. Ja se onnistuu paremmin Lapista kuin Saharasta käsin.

 

Itse asiassa lumessa juokseminen on hyvää valmistautumista hiekassa juoksua varten. Molemmissa tapauksissa joudun nostamaan jalkaani hieman normaalia korkeammalle.

 

Lappi tarjoaisi myös hyvät puitteet monipuoliseen harjoitteluun. Hiihto (perinteinen) ja lumikengillä tallustelu eivät kuullosta yhtään huonoilta treenimuodoilta. Lumikengillä juoksu ei vielä oikein nappaa. Sain siitä hommasta ihan kyllikseni Grönlannissa..:-)

 

Onhan nämä treenikelit täällä etelässäkin ihan mahtavat. Tulee mieleeni loppuvuosi 2011, jolloin valmistauduin Saharan halkijuoksua varten. Juoksukelit olivat vähintään yhtä buenot, kuin tällä hetkellä.

 

En treenannut tuolloinkaan ihan apinan raivolla, sillä yksi päätavoite on aloittaa aavikkojuoksu terveillä ja tuoreilla jaloilla. Se on helpommin sanottu kuin tehty, sillä juoksu on vaan eräs fyysisesti rasittavimmista lajeista.

 

Tässä on siis pidettävä kieli keskellä suuta ja tasapainoiltava rasituksen ja levon välimaastossa.

 

Oma kokemukseni on, että aavikkojuoksun ekat 7-10 päivää ovat pitkän aavikkojuoksun tärkeimmät päivät.

 

Juoksen 50 kilometriä päivässä eli ekan viikon aikana kilometrejä kertyy 350. Se on aikamoinen hyppäys näistä normikilometreistä ylöspäin ja iso kysymys on, miten keho reagoi siihen.

 

Jos (ja kun) kaikki menee hyvin, niin keho alkaa tottumaan lisääntyneeseen rasitukseen noin viikon kuluttua. Näin on aina ennen käynyt ja olen ihan varma, että näin käy tälläkin kertaa!

 

Juoksen tänään sunnuntaina ihan peruslenkin, hieman yli 20 km. Aion myös pistää itseni hetkeksi roikkumaan.

 

Ei, en ota lenkille köyttä mukaan, vaan aio roikotella itseäni tuesta (tanko), joka löytyy Vanttilan/Latokasken ulkoilureitin varrelta.

 

 

 

Nuuksiossa

December 6, 2014/in Uncategorized /by Jukka Viljanen

Itsenäisyyspäivän lenkki tuli tänä vuonna juostua Nuuksiossa.  Se ei ollut yhtään hullumpi valinta, sillä sijaitseehan siellä yksi merkittävimmistä kansallispuistoistamme.

 

Juoksimme siellä kaverini Raunon kanssa kevyen 15 kilsan lenkin. Voimia jäi siis vielä varastoon iltaa varten…

 

Juoksin jo toisena päivänä putkeen jenkkiläisillä Vasque -kengilläni ja kyllä ne ihan kelpo juoksukengät ovat.

 

Hyvää itsenäisyyspäivää!

 

Vasque

December 5, 2014/in Uncategorized /by Jukka Viljanen

Kuten todettua, niin tämän hetken tiedon mukaan aloitan seuraavan seikkailujuoksun (vajaan) seitsemän viikon kuluttua.

 

Aikaa on siis melko vähän, joten mm. kaikki lenkit ovat erittäin tärkeitä varusteiden testaamista varten-

 

Pistin tänään jalkaani amerikkalaiset maastojuoksukengät Vasquet, joita ei valitettavasti saa Suomesta. Olen tilannut kengät jenkeistä pari vuotta sitten, mutta en ole juossut niillä kuin muutaman lenkin.

 

Vuonna 2010, kun juoksin Kalaharin autiomaan halki, niin jalassa olivat Vasquet ja ne toimivat hiekassa todella hyvin. Ja hiekkaa on tiedossa, paljon Kalaharia enemmän.

 

Nyt yli neljä vuotta myöhemmin Vasque -maastojuoksukengät näyttävät toimivan erittäin hyvin.

 

Käyn huomenna testaamassa niitä myös Nuuksiossa, jossa aion juosta kaverini Raunon kanssa. Lenkin jälkeen vietämme mukavan illan Suomen itsenäisyyttä juhlien. Sitä sietääkin juhlia!

 

Eräs elämäni hienoimmista tilanteista tapahtui noin viikko sitten, kun istuin erään suurlähettiläämme virka-autossa, jonka etuosassa liehui kaksi Suomen lippua . Se oli niin hieno tunne, että siinä iho nousi kananlihalle.

 

Page 1311 of 1789«‹13091310131113121313›»

Seikkailujuoksija

Recent Posts

  • Lehtiartikkeli (Fin)
  • Kausi on avattu / The season is officially underway!
  • Paranoid Leadership, Osa 2/ Part 2
  • Johtaminen / Leadership (Part One)
  • 23 vuotta sitten / 23 years ago…

Archives

Scroll to top