Kevään edetessä (kyllä se sieltä tulee…) monen ei-niin-aktiivisen hölkkääjän lenkit tuppaavat venymään turhan pitkiksi.

Maltti on valttia ja monet muut perussäännöt unohtuvat, kun lämpö hellii kehoa ja takana puhaltaa ikuiselta tuntuva myötätuuli.

Näiden asioiden kanssa olen paininut vuodesta toiseen juoksuvalmennettavien kanssa. Ja puhun ihmisistä, jotka ovat rakentaneet kurinalaisesti työuraansa vuosikausia, mutta sitä samaa pitkäjänteisyyttä ei tunnu löytyvän harrastamiseen. Kaikki mulle ja heti.

Pelkään pahoin, että ainakin muutamien valmennettavien edessä on vammakierre ja siihen se harrastusinto sit ehkä loppuukin.

Syöminen on etenkin juoksijalle tärkeää ja etenkin se, mitä suuhunsa pistää. Ohenen Hesarin juttu kertoo sen, minkä monet ovat tienneet jo vuosikymmeniä. Kalorien rajoittaminen pidentää elinikää. Kannattaa lukea vaikkapa Okinawa study.

Harmi vaan , että jutussa ei vaan puhuta ravinnon laadusta juuri mitään…

Söin tänään (pitkästä aikaa) firmamme toimitalon ruokalassa. Toisena vaihtoehtona oli riistakäristys. Kysyin, että mitäköhän riistaa tänään on tarjolla. Saksanhirveä, oli vastaus. Suomeksi sanottuna farmilihaa Uudesta Seelannista. Jätin väliin, ihan periaatteesta. Tarhattua lihaa toiselta puolelta maapalloa. Ei mitään järkeä.

https://www.hs.fi/tiede/art-2000005621971.html