Paras seikkailu?

/in /by

Vastaan tänään minulle usein esitettyyn kysymykseen “mikä on ollut paras seikkailusi”?

Ehkäpä se oli opiskeluaikani ulkomailla. Sehän oli ensimmäinen iso seikkailu ja irtiotto normielämästä.

Seikkailun määritelmä on seuraava: “An unusual and exciting or daring experience, A reckless or potentially hazardous action or enterprise”.

Kaikki kokemani seikkailut ovat olleet jotenkin erityislaatuisia.

Pohjoisnapa avasi silmäni ja ymmärsin kuinka paljon meissä kaikissa on potentiaalia…ja kuinka hiton vähän sitä hyödynnämme. Ja sieltähän tämä seikkailujuoksija-tarina alkoikin.

En voi unohtaa sitä hetkeä, kun palasimme Antonov 74 koneella pohjoisnavalta Huippuvuorille ja yht´äkkiä voimakas valon säde osui silmiini ja päätin sillä hetkellä jatkaa seikkailuja.

Libya (Sahara) oli omanlaisensa kokemus. Kisa meni vähän mönkään, mutta opin toisaalta hirmu paljon. Samoin kohtaamiset Tuaregien kanssa eivät ihan heti unohdu.https://en.wikipedia.org/wiki/Tuareg_people Se oli myös ensi kosketus Saharaan, josta on tullut minulle siitä lähtien läheinen alue.

Etelämantereen jäätikkö oli tosi jees. Onhan se hienoa viettää joulu maailman suurimmalla jäätiköllä. Sinnekin on jonkinlainen kaipuu.

Kalaharin halkijuoksu oli seikkailullisesti ehkäpä upein kokemus. Se oli ensimmäinen ihan itse rakentamaani retkikunta ja siksi sillä on erityinen paikka sydämessä.

Saharan halkijuoksu oli siinä mielessä erityinen, että sen retkikunnan rakentamiseen meni uskomattoman paljon aikaa ja vaivaa. Se sisälsi paljon riskejä, jotka eivät onneksi toteutuneet. Mukana ollut tiimi oli sanalla sanoen loistava.

Grönlannin jäätikköseikkailut 2013-2019. Mitähän niistä oikein sanoisi? No ainakin sen, että seikkailun määritelmä toteutui potenssiin sata.

Ensimmäinen tiimi (2013) ei ollut läheskään sitä, mitä sen olisi pitänyt olla. Opin siitä reissusta tosi paljon.

Retkikuntaan kuulunut Jens Erik ei ollut fyysiseltä kunnoltaan riittävän hyvässä formissa ja lopputuloksena oli se, että hänet evakuoitiin jäätiköltä. Tosin huonomminkin olisi voinut käydä.

Toinen inuiiteistamme oli (vuonna 2013) aikamoinen kusipää. Hän kohteli koiriaan huonosti ja kävin muutamaan kertaan aika kuumana ja oli aika lähellä, että en vetänyt “miestä” kuonoon.

Vuoden 2019 Grönlannin retkikuntatiimi oli puolestaan täydellinen!

Arabian seikkailu päättyi lähes alkumetreille, mutta olihan se aikamoinen seikkailu.

Kävin Saudeissa (ja Omanissa) useita kertoja ennen h-hetkeä eli joulukuuta 2021. Näiden matkojen aikana opin tuntemaan kuningaskuntaa melko hyvin.

Ei Saudi Arabia tietenkään mikään mallimaa ole, mutta niin länsimaisin kuin myös paikallisin silmin katsottuna se on kehittynyt viimeisten vuosien aikana melko paljon.

“Mikä on paras seikkailu”-kisan  voittajaksi on selvinnyt, maalikameran avulla, Kalaharin autiomaa.https://www.youtube.com/watch?v=hkc5VDqB4sY

Ruokatauko Kalaharin autiomaassa.

Suuret tutkimusmatkat

/in /by

Luulen, että sain alkukipinän lähteä pohjoisnavalle ja muille “seikkailureissuille” isältäni.

Hän antoi minulle, jo ihan pentuna (opin lukemaan 5-vuotiaana), erilaisia seikkailukirjoja. Viimeisin häneltä saamani kirja on muhkea “Suuret tutkimusmatkat” -niminen opus. Se ei ole ainakaan vähentänyt seikkailuhaluja.

Kuuntelin tiistaina Yle Areenasta maineikkaan suomalais-syntyisen tutkimusmatkailijan A.E. Nordenskiöldin pohjoisen jäämeren seikkailusta.

He juuttuivat Vega-laivalla jäihin lähes kymmeneksi kuukaudeksi, joten omat viiden päivän teltassa nököttämiset Grönlannin jäätiköllä eivät ole mitään näihin verrattuna.

Nordenskiöld oli tutkimusmatkailija sanan varsinaisessa merkityksessä, kuten oheinen varsin perusteellisesti laadittu kansallisbiografia-artikkeli kertoo.

Ja tässä yhteydessä on mainittava, että Nordenskiöld toteutti hienoja tutkimusmatkoja myös Grönlantiin.https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/3569

Nordenskiöld rohkaisi norjalaista tutkimusmatkailija Nansenia jatkamaan hänen kesken jäänyttä Grönlannin jäätikön ylitystä ja näin myös tapahtuikin vuonna 1888.

Nansen puolestaan innosti minua ylittämään Grönlannin mannerjäätikön.

Juoksutreenit ovat vielä lepoasennossa. Lievä yskä kun piinaa….

Kurinalaisuus

/in /by

“Yritysten liiketoimintaan erikoistuneen tietokirjailijan Jim Collinsin tutkimukset osoittavat, että menestyvät yritykset toimivat erittäin kurinalaisesti”. Ja miksei yksilötkin.

Tämä on suora lainaus kirjastamme “Asennetta Peliin”(Seiro/Viljanen).

Collinsin mukaan tinkimätön kurinalaisuus ei ole samaa kuin kova komento tai ohjeiden sokea noudattaminen. Aito kurinalaisuus vaatii henkistä riippumattomuutta ja kykyä pysyä johdonmukaisena antautumatta lauman vietäväksi ja/tai sosiaaliselle paineelle.

Rakastan tuota lauseen loppuosaa, sillä se on tänä päivänä hemmetin paljon ajankohtaisempi kuin vuonna 2013, jolloin kirjan rustasimme.

Ja tämä se vasta hyvää tekstiä onkin: ” Tinkimätön kurinalaisuus edellyttää, että poiketaan tavanomaisuudesta”. (Jim Collins, Tietoisesti Paras).

Pitkien matkojen valmisteluun kuuluu olennaisena osana kurinlaisuus ja “tämällisten suoritusnormien saavuttaminen säännönmukaisesti ja pitkällä aikajänteellä“.

Retkikuntamme noudattavat kurinalaista päiväohjelmaa. Heräämme aina samaan aikaan ja teemme samat rutiinit päivästä ja viikosta toiseen.

Juoksen aavikoilla joka päivä 50 kilometriä. Vaikka selän takana olisi puhuri ja päivän kunto antaisi myöden juosta pidemmänkin matkan, niin pidän päiväannoksen samana. Aina.

Norjalainen tutkimusmatkailija Roald Amundsen loi legendaarisen maineen toimimalla kurinlaisemmin kuin ehkä kukaan muu tutkimusmatkailija.

Amundsenin miehistö hiihti kohti etelänapaa (v.1911) tasaisilla 30 kilometrin päiväannoksilla. Asialleen vihkiytynyt ja pedantti Amundsen ei antanut miehistönsä hiihtää pidempää päivämatkaa, vaikka olosuhteet olisivat antaneet myötä.

He varoivat menemästä lähelle uupumusta. Tämä oli viisasta, sillä hiihtomatkaa oli yli 2000 kilometriä erittäin viheliäisissä olosuhteissa.

Amundsenin tehtävänä oli pitää miehet virkeinä ja terveinä. Tästä syystä jokainen miehistön jäsen palasi historian ensimmäiseltä etelänavan matkalta terveenä kotiin.

Samaan aikaan etelänavalle pyrki toinen tutkimusmatkailija Scott. Kelin ollessa suotuisa hän hiihdätti miehiään väsymykseen asti. Tulos oli (monesta muustakin syistä johtuen..) katastrofaalinen. Kaikki miehistön jäsenet kuolivat.

Amundsen kirjoitti osuvan piikikkäästi kirjassaan “The South Pole”: “Voiton vie se, jonka asiat ovat järjestyksessä. Sitä sanotaan onneksi. Tappio on varma sille, joka ei ryhdy ajoissa tarpeellisiin varotoimiin. Sitä kutsutaan huonoksi onneksi”.

Onneakin toki tarvitaan, mutta minussa ei ainakaan asu pientä lottokansalaista, joka laskisi mitään sen varaan.