Jukka Viljanen
  • Tervetuloa
  • Jukka
  • Adventures
    • Kalahari Adventure Run 1000 km
    • Etelänapamanner
    • Libyan Sahara
    • North Pole Marathon & North Pole Bike Extreme
  • Blogi
  • Tilaa Jukka puhujaksi
  • Contact
  • Partners
  • Search
  • Menu Menu

Kuvia

August 3, 2011/in Uncategorized /by Jukka Viljanen

Oli kulunut kaksi viikkoa ja 700 kilometriä siitä, kun Kalaharin juoksu oli startannut. Tulimme myöhään iltapäivällä leiriin ja takana oli (taas) yksi 50 kilometrin lenkki ja monta oli vielä edessä.

Päätin peseytyä ja sain tukitiimiimme kuuluvalta Macilta puoli kulhollista lämmintä vettä. Sillä oli tultava toimeen. Pesin myös naaman extra-hyvin, sillä ajattelin ajaa naamassa rehottavan parran. Pyysin Kirsiltä lainaksi peiliä. Ei olisi kannattanut. Peilistä katsoi vieraan näköinen naama, joka näytti hyvin kuivuneelta rusinalta, josta pilkisti kaksi silmää ja höröttävät korvat..ja se rehottava (harmaantuva)parta. Luulin ensiksi, että kyseessä on pilailupeili. Ei valitettavasti ollut.

Sanoin Kirsille, “nyt tiedän, miltä näytän 80-vuotiaana”. Kirsi oli diplomaattisesti hiljaa, mutta Gregin mielestä ulkonäössäni ei ollut tapahtunut kahden viikon aikana mitään mainittavia muutoksia, paitsi entistäkin soukemmat jalat, joista hän käytti nimitystä “chicken legs”.

Viime kesänä ranskalainen kuvaaja Sascha Goldberger sai idean kuvata juoksijoita “ennen ja jälkeen lenkin”. Ohessa otoksista julkaistu kuvakavalkaadi http://www.mymodernmet.com/profiles/blogs/before-and-after-shots-of-jogg

Jatketaan kuva-aiheella.Saavuimme Kalaharin iltaleiriimme normaalia myöhemmin ja se korpesi minua. Olin nimittäin suunnitellut kuvaus-sessiota sponsoriamme varten.Pyysin Kirsia ottamaan kuvia mahdollisimman nopeasti, sillä aurinko oli laskeutumassa ja lisäksi meillä kaikilla oli karmiva nälkä. Väsymys, nälkä..välittyvätkin todella hyvin oheisesta kuvasta.

Jatkan tänään juoksutreenejä 20 kilsan lenkillä.

RSA

August 2, 2011/in Uncategorized /by Jukka Viljanen

Olen vieraillut Etelä-Afrikassa viimeisen kolmen vuoden aikana ainakin 7 kertaa ja maasta on tullut näiden vuosien aikana minulle hyvin läheinen. Seuraan maan tapahtumia median välityksellä ja saan maassa asuvilta ystäviltäni “sisäpiirin” tietoa, mitä kaikkea Sateenkaarivaltiossa tapahtuu.

Olen juossut Etelä-Afrikassa myös kovimman treenilenkkini. Se tapahtui Kapkaupungissa vuonna 2009. Tavoitteenamme oli juosta Pöytävuoren huipulle ja sieltä saman tien alas. Pöytävuori kohoaa hieman yli kilometrin korkeuteen ja sen leveys on kolmisen kilsaa. Vuori todella näyttää pöydältä ja usein sen yllä on laaja pilvialue, jota kutsutaan osuvasti pöytäliinaksi. Vuorelle pääsee erittäin helposti köysiradan avulla, mutta sen käyttö ei siis kiinnostanut meitä, vaan halusimme juosta sinne.

Otimme mukaan riittävästi vettä ja eikun menoksi. Porukassa olivat Kirsi ja Angelo Henry, joka on ensimmäinen etelä-afrikkalainen, joka on juossut vähintään maratonin jokaisella maailman kontinentilla. Päivä oli (totta kai) pirun kuuma. En muista kuinka kauan vuoren huipulle juoksu kesti, mutta se tuntui ikuisuudelta. Reidet huusivat armoa. mutta sitä ei ollut tarjolla. Pääsimme viimein huipulle ja kun katsoimme puuskuttaen ympärillemme, niin edessämme aukesivat upeat maisemat eri puolille kaunista Kapkaupunkia.

Mottomme on, “ei tänne ole maisemia tultu katsomaan”, joten lähdimme etsimään juoksureittiä vuorelta alas. Jos oli ylösmeno rasittavaa, niin alaspäin juoksu oli vaarallista. Vuoren seinämä oli todella jyrkkä ja siinä oli pari “läheltä piti” tilannetta, mutta noin tunnin alamäkijuoksun jälkeen pääsimme takaisin maanpinnalle. Jalkamme olivat juoksun jälkeen setsuuria. Ne ihan vapisivat rasituksesta. Seuraavana päivänä reidet olivat niin kipeänä, ettei juoksusta tahtonut oikein tulla mitään. 

Piipahdin maanantaina Running Competitorin sivulla ja siellä oli ikävä uutinen lahjakkaasta etelä-afrikkalaisesta juoksijasta Juan van Detenteristä, joka oli joutunut auton kolhimaksi ja jää näin pois Deagun MM-kisoista. Tämä oli jo toinen juoksijaa koskettanut onnettomuus, jossa toisena osapuolena on ollut holtiton autoilija.

http://running.competitor.com/2011/08/news/another-south-african-hopeful-struck-by-a-car_33928

Seitsenkertainen Tour De Francen voittaja (ja suosikkini)Lance Armstrong on tehnyt viime viikolla vahvan come backin, tällä kertaa maastopyöräkisassa, jossa matkana oli 60 mailia.

http://velonews.competitor.com/2011/07/news/lance-armstrong-rebecca-rusch-win-leadville-qualifier-in-crested-butte_186671

Muuttohommat ovat tältä erää ohitse, joten palaan keskiviikkona taas juoksun pariin.

Iltaa…

August 1, 2011/in Uncategorized /by Jukka Viljanen

Blogin päivitys jäi valitettavasti iltatoimeksi, sillä olen ollut baanalla aikaisesta aamusta alkean (seli, seli..). Join aamulla kupposen lattea seuraavan juoksumatkan logistiikasta vastaavan henkilön kanssa ja kävimme läpi seuraavan kuukauden askelmerkkejä. Näyttää siltä, että reissamme viikon kahden sisällä Osloon, jossa käymme erään maan suurlähetystössä keskustelemassa mm.rajan ylityksiin liittyvistä asioista. Julkistan tarkat tiedot 1.1.2012 alkavasta juoksumatkasta syyskuun aikana.

Loppupäivä kuluikin muuttohommissa, sillä ystävämme Ville&Kaisa muuttavat väliaikaiseen kotiin, ennen kuin uusi talo valmistuu. Tämä on siis vasta kenraaliharjoitus ennen ensi vuonna tapahtuvaa “oikeaa” muuttoa.

Page 1306 of 1441«‹13041305130613071308›»

Seikkailujuoksija

Recent Posts

  • Aamurutiinit aavikolla
  • Tehokas pakaratreeni
  • Saunamittari aavikolle?
  • Lähi-Itään
  • Ensimmäinen sponsorikontakti (2026)

Archives

Scroll to top