Lisää lukijoita
Juoksun suosio on kasvanut voimakkaasti 2000-luvun aikana. Lisääntynyt ja varsin ostovoimainen harrastajakunta muodostaa alan teollisuudelle attraktiivisen kuluttajaryhmän. Juoksukengät, takit ja housut, sukat, lippikset, urheiluravinteet, maratonmatkat ..tässä vain muutamia esimerkkejä juoksijoille suunnatuista tuotteista ja palveluista.
Juoksija-lehti on saanut oman osuutensa juoksun suosiosta. Toissa päivänä julkaistun Kansallisen Mediatutkimuksen mukaan Juoksijaa lukee 88,000 suomalaista. Juoksija on yksi harvoista suomalaislehdistä, joka on lisännyt lukijamääräänsä!
Sananen omasta juoksemisesta. Kävin keskiviikkona noin 18 kilometrin lenkillä. Ai että teki hyvää, sillä takana oli kaksi juoksuvapaata päivää. Lihaskuntotreenit (lue: soutu) on jäänyt todella vähiin viimeisen viikon aikana. Kaikki vapaa-aika on mennyt joko pihan siivoukseen tai tulevaan muuttoon liittyviin järjestelyihin.
Tänään torstaina on vuorossa kahden tunnin mittainen lehtihaastattelu, jonka satoa on luettavissa ensi viikon aikana eräässä talousalan julkaisussa. Kerron aiheesta lisää perjantain blogissa, mikäli saan siihen lehdeltä luvan:-)