Katsellessani eilen huippumaratoonareiden kisasuoritusta tulin miettineeksi kuinka moni kanssakatsojista arvaa/tietää, kuinka paljon esim.ugandalainen voittaja on joutunut tekemään töitä saavuttaakseen tason, jolla voitetaan MM-kultaa.

Yhdysvaltalainen psykologi Mr.Ericsson tutki Berliinissä viulun soittajia, iältään 5-20 vuotta. Ne viulistit, joista tuli huippuja, tekivät 15 vuoden aikana 10.000 tuntia keskittynyttä työtä instrumenttinsa parissa. Ne, jotka soittivat 8000 tuntia, niin heistä tuli hyviä, mutta ei huippuja.

Eilisen maratonin viimeisllä kilometreillä ugandalaisen juoksijan kasvot olivat kuin kivestä. Vartalo oli (ainakin ulkoisesti) yhtä hyvässä ryhdissä kuin ensimmäisten kilometrien aikana. Tullessaan stadionin portista sisään miehen askel oli edelleen upean lennokas. Miten se on mahdollista?

Kisa afrikkalaisjuoksijoiden välillä on kova, siis todella kova. Sieltä tulee vuosi vuodelta loistavia juoksijoita, mutta voittajilla on yksi yhteinen nimittäjä; he ovat valmiit tekemään paljon töitä, itse asiassa ihan helvetin paljon duunia. Se erottaa kultamitalistin ja sijoille “ynnä muut” päätyvät juoksijat ja hekin ovat hyviä.

Tämä edellä mainittu asia pätee myös työelämässä. Siitä lisää tulevassa kirjassani.

Kuulin, että parhaat 50 km:n kilpakävelijät treenaavat 8000-9000 km vuodessa. Mites suomalaiset? Kinnusen sisua on kovasti kehuttu, mutta mites ne treenimäärät? Ovatko ne samat,vähän alle vai reilusti alle kuin huippumenijöillä?

Kirsi juoksi hienosti maratonin aikaan 3.48. Potentiaalia on kuitenkin tiputtaa loppuaikaa alle 3.30. Maratonia oppii juoksemalla maratoneja. Kirsi juoksi edellisen 5 vuotta sitten.

Pääsin myös itse juoksun makuun noin 20 kilsan lenkillä.