Kesä tuli
Vielä aamusella oli hiukan vilpoinen juoksukeli, ainakinbtuulisimmilla paikoilla, mutta jo iltapäivällä oli jo selvästi lämpimämpää.
Juoksin Kirkkonummen suunnalla reilun kaksituntisen lenkin. Välillä vastatuuli oli niin voimakas, että ei meinannut päästä meteenpäin vaikka kuinka rutisti. Onneksi loppumatka sujui hyvään myötätuuleen, sillä muuten olisi tullut noutaja.
Olen juoksennellut viime viikkojen lenkkejä Puma-merkkisillä tossuilla. Tänään jalassa oli Puma 1000 eli ylivoimaisesti vaimennetuin malli. Kengässä on paljon hyvää. Lesti on varpaista leveä, joten niillä voisi ajatella juoksevansa aavikollakin, sillä varpaat ovat yleensä niin ruvella, että liika tila ei ole pahasta.
No miinustakinnon annettava. Niillä ei pääse lujaa, vaikka kuinka yrittäisi. Päkiä ei taivu ainakaan mun painon alla niin, että siitä saisi kunnon lopputyönnön, joten vauhti jää haaveksi.
Pitänee kokeilla jotain toista kenkää huomisella lenkillä. Aion juosta melko paljon pyhien aikana, mutten ihanbyhtä pitkiä kuin Greg, joka osallistuu Kapkaupungissa järjestettävään Two Oceans kisaan. Matka on 56 kilsaa.

