Lumivyöryjä…

/in /by

Viime visiitistä Nepaliin on kulunut (liian) pitkä aika. Nepal nousi mieleen lukiessani lumivyöryistä, jotka ovat vieneet mennessään ainakin 20 patikoijaa.

Vuoristoalueella on aina omat riskinsä. Siksi, varsinkin kokemattomien trekkaajien on hyvä liikkua kokeneen matkanjohtajan joukoissa. Sellaisia tarjoaa mm. suomalainen Aventura, joka käyttää vain parhaita matkanjohtajia. Tästä hyvänä esimerkkinä vuorikiipeilijä Samuli Mansikka, jolla on kokemusta ko.alueelta ehkäpä enemmän, kiin kenellään toisella suomalaisella. Myös Mandala Travel on hyvämaineinen matkanjärjestäjä.

Tein aikoinaan Aventuralle pari matkanjohtajakeikkaa Nepaliin. Ne reissut tarjosivat huikeita kokemuksia ja opettivat paljon.

Vedin paikallisten sherpojen kanssa noin kymmenelle suomalaiselle helpoimman vaellusreitin, Poon Hillin.

Kävimme eräänä aikaisena aamuna tekemässä nousun Poon Hillin huipulle noin 3200 metriin. Syy, miksi lähdimme “huiputukseen” niin aikaisin johtui siitä, että Poon Hillitä avautuu auringon noustessa hillitön näkymä Annapurnan alueen korkeimmille vuorille, joista kaksi nousee yli 8000 metriin.

Se päivä oli monelle ryhmäläiselle raskas. Aikainen herätys, nousu 3200 metriin, laskeutuminen takaisin teehuoneeseen, jossa olimme yöpyneet.

Aamiaisen jälkeen lähdimme patikoimaan ja nouimme pian taas yli 3000 m korkeuteen. Patikka, kohti seuraavaa teehuonetta, kesti taukoineen ainakin 10 tuntia. Muutama trekkaaja ihmetteli sitä, että Nepalissa on niin paljon ylä-ja alamäkiä. Olin kommentista niin ihmeissäni, etten saanut sanaa suustani….

Ei kahta ilman kolmatta eli uskon tallaavani vielä Kathmandun vilkkaita kujia sekä ihmisvilinästä vapaita vuoripolkuja.

Kirjoitin eräästä toisesta reissusta Juoksija-lehden blogiin melko pian Kalaharin seikkailun jälkeen.

Kuljin tuolloin pitkin ja poikin Nepalia paikallisen sherpan Tirtha Maskin kanssa. Itse asiassa juoksimme viisi päivää teehuoneelta toiselle. Sekin, oli ikimuistoinen reissu. Tässä siitä lisää…

http://www.juoksija-lehti.fi/BLOGI/tabid/3181/entryid/56/Default.aspx

Ja vielä toinen kirjoitus samasta aiheesta…

http://www.juoksija-lehti.fi/BLOGI/tabid/3181/entryid/33/Default.aspx

Kiitos

/in /by

Jutta Urpilaismaisesti haluan ensiksi kiittää blogin lukijoita. Teitä on päivä päovältä enemmän ja enemmän.

Mitä seuraavaan aavikkojuoksuun tulee, niin eilen taisi syntyä eka sponssisoppari. Ainakin firman toim.johtaja näytti vihreää valoa, mutta vartotaan nyt ckelä netki ennen julkistamista.

Huomenna on seuraava sopparineuvottelu. Sponssidiilit eivät synny päivässä eikä kahdessakaan. Otetaan esimerkiksi tuo huominen neuvottelu. Ensimmäinen istunto oli heinäkuussa ja olemme sen jälkeen tavanneet kahdesti.

Olen tehnyt heille varsin seikkaperäisen ehdotuksen siitä, mitä HYÖTYJÄ voin tuoda ko.organisaatiolle. Se on siis ihan normaalia myyntiduunia. Asiakas investoi minun tietyn rahamäärän, jolle on saatava tuottoja.

Olen usein kuullut pro-urheilijoiden marisevan siitä, että yritykset eivät ole kiinnostuneita ja sen jälkeen haukutaan ko.yritys maan rakoon.

Hmm, suosittelen ensiksi peiliin katsomista. Jos oma asenne on tuolla tasolla, niin lähtisin ensin muokkaamaan sitä.

Sen jälkeen kirjoittaisin paperille, miksi yrityksen kannattaisi satsata minuun. Mitä voin heille tarjota, josta kannattaa maksaa.

Suosittelen myös kuuntelemaan asiakkaan tarpeita ja toiveita.

Annan mieluusti lisää neuvoja niitä tarvitseville.

Juoksin tänään tasan 2h asvalttilenkin!

Aavikot

/in /by

http://areena.yle.fi/tv/2169430?ref=leiki-arp

Katsokaapa Ylen hienoa dokumentisarjaa “koti aavikolla”. Sarjan ensimmäinen osa kertoo ehkäpä vähemmän tunnetusta Namibian aavikosta.

Dokumentissa esitellään “hereroja”, joita tapaa myös Botswanassa. Tapasin näitä bantukansaan kuuluvia hereronaisianjuostessani Kalaharin autiomaan halki. Varsin ylpeätä porukkaa. Heille piti maksaa, mikäli heitä kuvattiin. No minä en maksanut, enkä myöskään luvanut.

Saksalaiset ovat ehtineet vähän kaikkialle. He tekivät namibiassakin etnistä puhdistustyötä ja sen saivat tuntea nahoissaan myös hererot. Heitä kuoli useita kymmeniä tuhansia, ennen kuin etninen puhdistustyö päätettiin lopettaa.

Jos joku vielä ihmettelee, miksi olen niin innoissani aavikoista, niin katsokaapa tuo dokkari. Meikäläisen henki salpautuu nähdessäni hienoja dyynejä. Ne näyttävät vielä hienommilta paikan päällä, joten ei muuta kuin kohti uusia seikkailuja:-)