Pienessä hönössä

/in /by

Pitää tunnustaa, kävin taas kännäämässä. Tällä kertaa 1,5h verran. Julkaisin oheisen Tieteen Kuvalehden jutun blogissani kolme neljä vuotta sitten. Sen mukaan juokseminen päihdyttää. Lähetän tässä terveiset tutkijoille, olisitte soittaneet minulle. Olisin voinut kertoa tuon saman ilman miljoonia maksaneita tutkimuksia. Yhtenä esimerkkinä, vaihdoin opiskeluaikana ankaran bailaamisen juoksemiseen.

Mikäli suunnitelmat toteutuvat, niin olen ensi vuonna 40 päivää putkeen pienessä sievässä kaukaisella aavikolla:-)

Saas nähdä alkaako huomenna jalka täristä, sillä aion pitää lenkkivapaan päivän. Kroppa (maksa?) on ollut kovilla, joten päivän lepo on just nyt paikallaan. Tämän päivän lenkki ei kulkenut mitenkään riemukkaasti, se oli aikamoista tarpomista.

http://tieku.fi/ihminen/aivot/liikunta-paihdyttaa

 

 

Maastolenkillä

/in /by

Nuuksion jylhät maisemat jaksavat vetää puoleensa vuosi toisensa jälkeen. Tämän vuoden aikana Nuuksio-lenkkejä on ollut ehkä hieman edellisisvuosia vähemmän, mutta onhan tässä vielä vuotta reilusti jäljellä…Hyvä ystäväni Rauno treenaa aktiivisesti ja hänen seuraava haaste on sieltä kovimmasta päästä, 86 kilsaa Kolilla! Olen ollut seuraamassa ko.juoksun ns.lempeämpää versiota, 43 kilsan juoksua ja jo se on ihan mielettömän haastava juoksu nousuineen ja laskuineen hankalassa maastossa.

Olin eilen Raunon treenikavaerina kansallispuiston maisemissa. Juoksimme “pikapyrähdyksen” 16,5 kilsaa Kattilasta Salmen ulkoalueelle ja takaisin. Emme olleet lenkin aikana kovinkaan usein ns.mukavuusalueella. Juoksuosuudella ei ole kovinkaan montaa metriä tasaista maastoa vaan edessä on jatkuvalla syötöllä ylä-ja alamäkiä. Piiskasimme toisiamme ylä,äissä kovempaan ja kovempaan vauhtiin ja välillä meinasi keuhkot lentää pihalle! Tällaisia lenkkejä ei kannata juosta liian usein…

Olen Raunon treenikaverina vielä muutamalla maastolenkillä ennen Kolin tapahtumaa. Nämä yhteislenkit toimivat myös minulle erinomaisina harjoitteina ensi vuoden pitkää seikkailujuoksua ajatellen.

Hei me hurjastellaan..

/in /by

En muistanutkaan, millainen maantiekiitäjä meikäläisessä asuukaan. Myös eilinen lenkki meni hurjasteluksi. En tietenkään syytä itseäni vaan jotain ulkopuolista tahoa, kuten meillä tapana on. Pistän tämän kaiken siis New Balance 1400 -kenkien piikkiin. Ne kengät ei tykkää juosta hiljaa, vaan vievät minut viekkaasti kilsa kilsalta kovempaa ja kovempaa:-)

Jalat ovat olleet selvästi paremmassa kuosissa näiden kevyiden kisakenkien (n.200g) jäljiltä. Siinä ei ehdi jalkaterä sanoa kissaakaan, kun se piipahtaa juoksualustalla. Mitä nopeampi ja napakampi kontakti alustaan, sen parempi, sanon minä.

Olen tietämättäni referoinut Buddhaa luennoillani. Luin jotain “100 parasta motivaatiolausetta”- sivua ja huomasin, että Buddhan piikkiin on laitettu seuraava lause:” The mind in everything What you think you become”. Suomeksi (ja erittäin vapaasti käännettynä). Olet mitä ajattelet olevasi. Kaikki on päästä kiinni.

Kannattaa siis olla tarkkana toiveiden kanssa, sillä se voi toteutua. Minä toivoin heti Pohjoisnavan seikkailun jälkeen, että voisin tienata elantoni juoksemalla.  Olisi vaan pitänyt sanoa sisäiselle äänelle “turpa kiinni”, sillä näin ikävästi pääsi käymään:-)  Olen miettinyt sitä, notta milloinkohan seikkailujuoksijat pääsevät eläkkeelle? Aion ottaa seuraavan seikkailujuoksun jälkeen enemmän kuvia ja liittää ne mahdolliseen eläkeanomukseen. Se kuva nostaa varmaan kyyneleet paatuneimmankin eläkelääkärin silmiin, mikäli näytän yhtä surkealta kuin esimerkiksi Saharan jälkeen.