Sanoin muistaakseni just ennen Saharan halkijuoksua, että lähden Saharaan lepäämään. Oli se vaan niin hurja puolivuotinen ennen aavikkojuoksun alkua, ettei mitään rajaa.

Tuolloin minulla oli apuna ja Team Liiderinä  Patrik Säilä, mutta nyt teen kaiken yksin. Ei siis ihme, että koko elämä tuntuu pyörivän vain tämän seuraavan seikkailun ympärillä ja h-hetkeen on vielä 3,5-4 kk:-)

No, ei tässä ole mitään syytä valittaa, sillä asiat tuntuvat etenevän enimmäkseen duurissa.

Oikeastaan helpoin retkikunta järjestelyjen kannalta oli Kalahari. Kaikkein vaikein rasti oli löytää hyvä paikallinen tukitiimi ja sen etsiminen vaati pitkää pinnaa. Sen jälkeen kun tiimi löytyi, niin asiat sujuivat kuin tanssien. No, ainakin melkein…

Grönlannin osalta järjestelyt menivät melko iisisti, mutta kyllähän se oli iso (ja epämiellyttävä) yllätys, kun saavuimme Gregin kanssa lähtöpaikkaan eli Isortoqiin ja kuulimme, että toinen inuiittiopas onkin vaihtunut. Meidän piti saada mukaan englantia puhuva Lars, mutta tilalle tuli auttavasti tanskaa haastava kaveri:-)

Tukitiimin merkitys aavikkoseikkailun onnistumisen kannalta on todella merkittävä.  Aion tavata tulevalla marraskuun reissulla kaksi tukitiimini pomoa. Kaksi siitä syystä, että juoksen kahden eri valtion alueella ja molemmissa paikoissa on oltava paikallinen tiimi.

Tämä on käytännössä melko hankala järjestää mm. aikataulusyistä. Stressaavinta on ehkäpä se, ettet voi ikinä olla 100% varma siitä, että onko siellä raja-asemalla joku odottamassa sinua vai ei.