Jokainen urheilija, joka treenaa tavoitteellisesti, kohtaa kipuja.

Erikoisjoukoissa toimivat henkilöt oppivat koulutuksen aikana, ettei “kivulle tule antaa ääntä”.

Vaikka tunnet kipua, niin et kuuluta sitä koko universumille vaan pidät asian omana tietonasi.

Ainakin yleisurheilun pariin on pesiytynyt (ärsyttävä) tapa, jossa urheilija listaa live-haastattelussa sen hetkiset vammat ja “kuinka kisatessa sattuu”. Hän siis antaa kivulle äänen.

Ihan kuin kyseinen urheilija olisi jo hitusen luovuttanut ja etsii vammoista hyvää selitystä mahdolliselle “epäonnistumiselle”.

Topi Raitanen on minun suosikki tässäkin asiassa. Jos mies kaatuu ja saa asvaltti-ihottumaa, niin hän vähättelee sitä. Kaatuminen varmasti sattuu, mutta haavoja ei nuolla julkisuudessa.

Siinä on voittajatyyppi, sanon minä.

Uskon vankkumattomasti siihen, että “olet mitä ajattelet olevasi”. Aihe tuli mieleen jutellessani (minua) varttuneemman liikkujan kanssa. Hän otti keskustelumme aikana ikänsä moneen otteeseen esille.

Jos pitää itseään ikäloppuna, niin se heijastuu niin ulos kuin sisään päin.

Perjantaista eteenpäin olen parhaiten tavattavissa Nuuksion Solvallan urheilukentällä, jossa iso joukko ultramaratoonareita osallistuu Nuuksio Backyard Ultra-kisaan.

Olen paikan päällä jeesaamassa kisan organisaattoreita Micke ja Sari Heermannia, mutta tietenkin myös juoksijoita.

Kisaan osallistuu myös pari kylän poikaa Nikke Sohlberg ja Heikki Kiili.

Urheita juoksijoita voipi seurata myös Yle Areenasta perjantai-illasta klo.18.00 alkaen.