Pala kerrallaan
Eräs valmennettavani kysyi minulta kerran: “miten ihmeessä ihminen voi juosta kuukauden putkeen ja vielä kuumassa autiomaassa?”.
Vastasin..”hmm, hyvä kysymys. En mieti etukäteen niitä edessä olevia pitkiä kilometrejä. Keskityn vain seuraavaan 30 minuuttiin, jonka jälkeen otan huikan juotavaa ja sitten keskityn taas seuraavaan puoleen tuntiin ja niin edelleen.
Ja kun niitä puolituntisia tulee riittävästi täyteen, niin taas on yksi juoksupäivä takana”.
Paloittelen siis edessä olevat kymmenet, sadat… kilometrit pieniin osiin.
Toinen toimivaksi osoittautunut tekniikka on se, ettei ikinä valita ääneen. Vaikka olisi kuinka väsynyt tai kuumissaan/kylmissään, niin sitä ei sanota ääneen.
Kirjoitin erääseen lehteen artikkelin taistelusukeltajien koulutuksesta. Heitä koulutetaan Upinniemessä. Pääsin seuraamaan aitiopaikalta taistelijoiden arkea. Kysyin päivän aikana useammalta koulutettavalta, “miltä tuntuu?”.
Vaikka väsymys oli silmiin pistävää, niin vastaus oli aina “hyvältä tuntuu”.
Minulle on soitettu median toimesta lukemattomia kertoja aavikoille ja jäätiköille.
Yleensä he kysyvät mitkä asiat ovat päin prinkkalaa. Onko kuumaa, kylmää, onko rasitusvammoja tai muita vastonkäymisiä.
Käännän aina keskustelun siihen, että kuinka hauskaa ja inspiroivaa niissä olosuhteissa minulla on. Positiivinen fiilis tuo positiivisia tuloksia.
Kolmas selvitymiskeino voi olla jokin mantra.
Minulla se on ollut: “mitään ei pyydetä-kaikki otetaan vastaan mitä aavikko tai jäätikkö meille tarjoaa”.
Emme pyydä sään haltijoilta mitään erikoiskohtelua. Kaikissa olosuhteissa on pärjättävä.
Siksi myös harjoitukset on tehtävä “satoi tai paistoi”. Mikäli totuttautuu treenaamaan vain miellyttävissä olosuhteissa, niin voi olla henkisesti vaikeaa edetä epäsuotuisimmissa olosuhteissa.
Ulkona on mukavan tuulinen keli. Tänään voi taas treenata juoksemista melko voimakkaasen vastatuuleen:-)
