Juoksin ensimmäisiä lenkkkejä Nuuksiossa 1990-luvulla.

Viime vuosikymmenellä aloin vetämään polku ja-metsäjuoksukouluja ja hyvin usein treffasin asiakkaat Nuuksiossa.

Sain siitä välillä jopa moitteita, sillä jotkut katsoivat, että sinne on liian pitkä matka.

No, viimeistään lenkin aikana mussutus lakkasi ja jengi oli innoissaan, kun esittelin heille mielenkiintoisia reittejä.

Olen juossut monta monituista lenkkiä myös talvisessa Nuuksiossa ja ne ovat olleet eräitä juoksu-urani kohokohtia.

Eräs mieleenpainuvimmista oli ystävän kanssa tehty lenkki jokunen vuosi sitten. Olimme (pilkko pimeällä)järviylänköalueella pikkusen hukassa ja ystäväni funtsaili, notta missäköhän me nyt ollaan?

Vastasin, että “Nuuksiossa ollaan” ja sen perään “eikun suoraan vaan” ja olin jatkamassa matkaa.

No, onneksi emme menneet ehdottamaani suuntaan, sillä olisimme juosseet suoraan järveen, vaan käännyimme kaverini ehdotuksen mukaisesti vasuriin. Siltä suunnalta kuului ääntäkin.

“Kuuntele, se on Helmipöllö” väitti kaverini.

Helmipöllö osoittautui pihassa räyhääväksi koiraksi ja sekös antoi aihetta pieneen vinoiluun, joka muuten jatkuu edelleen.

Näitä huippuhienoja kokemuksia on roppakaupalla, kuten mm.silloin, kun juoksin samaisessa ylänkömetsässä hirvilauman vieressä.

Hirvet olivat minusta vajaan 100 metrin päässä ja juoksivat melko soisella alueella samaan suuntaan kuin minä. Siinä oltiin todellakin yhtä luonnon kanssa.

Saman tyylinen kokemus minulla on Kalaharin autiomaasta, jossa jolkottelin jokusen minuutin aasilauman jäsenenä.Kyllä aasi aasin tuntee…

Ostin muuten kirjan…tai oikeastaan useamman.

Kirjan nimi on “Maa nimeltä Nuuksio” Hieno Mauri Leivon tomittama teos. Jollette usko, niin katsokaa itse.https://www.youtube.com/watch?v=lUDxEpjls-I

Mikä parasta, niin kirja on tomitettu sekä suomeksi että englanniksi. Lähetin jo yhden kappaleen kaverilleni Gregille jenkkilään.

Tein keskiviikkona kevyen kuntopiiritreenin ja kävin lyhyellä juoksulenkillä.