Olen ollut seuraamassa useita polkujuoksukisoja ja huomioni on kiinnittynyt siihen, että usean osallistujan etureidet tekevät matkan aikana tenän.

Tällöin matkan jatkaminen on vaikeaa ja joskus ainoa tapa edetä kohti maalia on kävely.

Joillekin kisassa eteneminen kramppaavin&kivuliain reisin on jopa mahdotonta, joten ainoana vaihtoehtona on kisan keskeytys.

Kun seuraa ja kuuntelee muiden harjoittelua, niin kiinnostus juosta joko ylös rappusia tai ylämäkiä on suuri, mutta alamäkijuoksuun kiinnitetään selvästi vähemmän huomiota.

Ja kun sen pitäisi olla ehkä just toistepäin.

Jos jätetään polkujuoksukisojen kuninkaat & kuningattaret laskuista pois, niin suurin osa kisaajista kävelee jyrkät ylämäet ja juoksee tasaisella ja alamäessä.

Mikäli jalat eivät ole tottuneet alamäkijuoksuun ja tekniikan kanssa on vähän niin ja näin, niin lopputuloksena on..arvaatte varmaan…ne tenän tehneet etureidet. Tämä koskee maratoonareita ja ultrapitkiä polkukisoja taivaltavia juoksijoita.

Jos etureisi menee tukkoon, niin se heijastuu yleensä myös polven seudulle. Kokemusta on.

Rohtona on…riittävästi alamäkijuoksutreenejä sekä reisiä vahvistavia liikkeitä.

Tässä Ari Paunosen juttu, josta voi lähteä liikkeelle.https://www.juoksija-lehti.fi/rytmia-ja-valjyytta-askeleeseen/

Aloita maltilla. Harjoitusmäen ei tarvitse olla jyrkkä, vaan aluksi otetaan tekniikka haltuun loivemmassa mäessä.

Tein tiistaina ylä-ja alamäkijuoksutreenin.

Ensiksi mainittu oli välillä hyvinkin hapottavaa, mutta lihakset palautuivat melko nopeasti.

Minulle hyvän kunnon mittareita on kaksi.

Numero yksi, kuinka nopeasti palaudun treeneistä?

Numero kaksi, kuinka hyvin ylämäkijuoksu luonnistuu? Jos menee kevyesti, niin kondis on hyvä.

Tiistain perusteella kunto on aika hyvä. Palauduin aamun happotreenistä hyvin illan toiseen treeniin, joka koostui soudun lisäksi naruhyppelystä ja venyttelystä.