Olen kirjoitellut muutamana edellisenä päivänä joulukuisia muisteloita menneiltä vuosilta.
Tänään ilmestyy sarjan kolmas ja viimeinen osa.
Koska kukaan ei ollut juossut Grönlannin jäätikön halki, niin päätin tehdä sen itse.
Kysyin hankkeeseen mukaan hyvää seikkailukaveriani Greg Maudia. Hän oli heti juonessa mukana.
Koska Greg asui tuolloin Lontoossa (nykyään Goldenissa/Colorado/USA), niin päätimme toteuttaa muutaman yhteisen lumileirin Suomen Lapissa.
Ensimmäinen niistä oli joulukuussa 2012. Paikaksi valikoitui Pyhätunturi.
Soitin Ville Aholle. Heidän perheyrityksensä vastaa Pyhästä, Rukasta ja vähän muustakin.
Kyselin Villeltä, josko voisimme tulla Pyhälle treenaamaan ja jos saisimme majoituksesta vähän rabattia.
Ville oli heti messissä. Tänne vaan, Pyhä piffaa. Ja perheet mukaan kans.
Tuo oli tarjous, jota ei kauaa emmitty. Greg ja hänen vaimonsa Sarah sekä skidit Spencer ja Neve lensivät Helsinkiin ja siitä Rovaniemelle. Nappasimme heidät sieltä Kirsin kanssa kyytiin ja ajoimme Pyhälle. Pakkasmittari näytti tuloiltana -30C. siis aivan loistava sää Grönlannin jäätikkötreenejä ajatellen!
Siellä me treenasimme Gregin kanssa viikon verran. Juoksimme lumikengillä ja ilman, testasimme varusteita ja teimme yksikohtaisia suunnitelmia tulevaa seikkailua ajatellen.
Se oli hieno avaus Grönlannin projektille.
Toteutimme pari kuukautta myöhemmin vielä toisen treenileirin samaisessa paikassa, jossa mukana oli myös tanskalainen apumies Jens-Erik.
JE sai sitten (huhtikuussa) jäätiköllä häkämyrkytyksen ja homma kariutui siihen.
Se näistä joulukuun muisteloista.
Nyt on tavoitteena toteuttaa uusia ja hienoja seikkailuita eikä märehtiä näitä wanhoja. Katse on nyt tiiviisti joulukussa2021….
Eilen muistelin joulukuuta 2008 ja tänään joulukalenteri vierailee vuodessa 2014.
Oheinen kuva on otettu Saudi-Arabiassa kuusi (6) vuotta sitten. Joulukuisena juoksukaverina on Suomen (ex-)Saudi-suurlähettiläs Pekka Voutilainen, jonka kanssa lenkkeilen nykyään Espoon keskuspuisossa.
Yhtä jalkaa…Pekka oikealla, JV vasemmalla.
Muistan hyvin kun tuo kuva otetiin. Oli aivan hiton kuuma sää; ihan kuin joku olisi pitänyt naaman edessä hiusfööniä ja täydellä teholla.
Kun sylkäisin maahan, niin aavikon hiekka vaan sihahti.
Tuon ja muiden Saudi-reissujen tavoitteena oli saada viranomaisilta lupa juosta aavikon halki. Kerran se myönnettiin ja saman tien poistettiin. Syytä moiseen en tiedä. Lupalappu löytyy Nuuksion asunnon seinältä..ei sitä ihan joka jätkällä ole!
Nyt lupien kanssa ei (koputan puuta) ole ongelmia, sillä maahan pääsee turistiviisumin kanssa.
Mikäli ongelmia ilmenisi, niin minulla on toinen reittivaihtoehto ylittää aavikko, nimittäin Omanista Arabiemiraatteihin.
Sain päähäni juosta tuon maailman suurimman yhtenäisen aavikon halki ihan Saharan halkijuoksun viime metreillä. Parhaat ideat syntyvät juostessa…
Kyselin tuolloisilta tiimikavereiltani, olisiko heillä kiinnostusta lähteä myös seuraavalle aavikkoseikkailulle mukaan.
Ei ollut, paitsi Kotiahon Penalla.
Aavikkoelämä voi tuntua vähän rankkalta. Hiekka pöllyää jatkuvasti ja sitä on kaikkialla, siis ihan kaikkialla. Yleensä päivällä on kuuma, yöllä on taas kylmä. Ruoka on yksipuolista eikä suihkuunkaan pääse.
Mutta..ne maisemat ja se yksikertainen nomadi-elämä. Ei sen parempaa olekaan!
Ja kun on paljon ulkona, niin kaikki ruoka maistuu hyvältä. Ja jos on kylmä, niin pistetään kudetta enemmän niskaan. Jos on kuuma, niin sit pistetään vähemmän…
Nyt kun olemme siirtyneet joulukuun puolelle, niin on paikallaan muistella “ei niin tavallista joulukuuta ja joulua”.
Joulukuu 2008 ei nääs hevin unohdu.
Olin juossut ja maastopyöräillyt maratonit pohjoisnavalla edellisenä vuonna ja käynyt ottamassa mehestä mittaa Libyan Saharan hiekkadyyneillä.
Näiden seikkailujen jälkeen oli hillitön hinku lähteä taas jonnekin huitsin nevadaan.
No, se nevada löytyi etelämantereen jäätiköltä. Jos vetää suoran linjan Helsingistä etelämantereelle, niin matkaa kertyy yli 15,000 kilometriä.
Päästäseni toiselle uolelle maapalloa, lensin aluksi Madridiin, josta matka jatkui kohti Chileä. Päädyin lopulta rannikkokylään nimeltä Punta Arenas, joka on yksi maailman eteläisimmistä kaupungeista. Argentiinan Ushuaia on se eteläisin…
Tapasin Puntassa muitakin jäätikölle lähtijöitä. Ai niin, Kirsi oli matkassa mukana. Hän halusi juosta jäätiköllä maratonin.
Jouduimme odottamaan lentoa jäätikölle muutaman extrapäivän, sillä keli määränpäässä oli kinkkinen, niin kuin ne jäätiköllä usein tuppaa olemaan.
No, en ollut siitä moksiskaan. Hotellissa oli hyvät muonat ja sen alakerrassa pingispöytä, jota kulutimme uuden ystävämme Angelo Henryn kanssa. Olihan meillä myös aikaa tutustua hienoon chileläiskylään ja tehdä viime hetken ostoksia ennen jäätikkömatkaa.
Viimein koitti päivä, jolloin nousimme venäläisen rahtikoneen Iljuhinin uumeniin ja läksimme kohti suurta valkeaa,maailman suurintä jäätikköä.
Määränpää oli Antarktiksen Patriot Hills ja matka-aika arviolta 5 tuntia.
Tällaisten maisemien takia kannattaa lennellä toiselt puolet maapalloa…
Yksi elämäni parhaista joululahjoistaOli meillä joulukuusikin…ja nenän alla hienot kalapuikot...ja joulupukkikin vieraili..ja joulupäivällinenkin oli katettu.
Meille pidettiin ennen matkaan lähtöä pitkä briiffaustilaisuus siitä, mitä edessä häämöttäisi.
Viesti oli selvä; pitäkää suojaus aina ylhäällä. Kyse ei ollut pelkästään aurinvoiteen suojauskertoimesta, jolla silläkin oli suuri merkitys, sillä auringon porottaessa iho palaa noilla leveysasteilla karrelle alta aikayksikön.
Suojauksella tarkoitettiin sitä, että oli oltava varovainen., Mitään turhia riskejä ei kannata ottaa, sillä sen hinta voi olla suuri.
Kun vakuudeksi meille näytettiin kuvia amputoiduista sormista ja varpaista…
Tuon kokouksen jälkeen olen pitänyt taajaan esillä slogania “pidä suojaus ylhäällä” .
Palataas jouluun vielä hetkeksi. Ylhäällä olikin jo muutamia jouluisia kuvia.
Kaksi miestä ja figuuri -kuva on ikimuistoinen. Jäätikköleirissä työskentelevä mies oli valmistanut minulle joululahjaksi kyseisen taideteoksen. Olin aivan hämmentynyt sen saadessani.
Olen valitettavasti unohtanut kundin nimen. Hän oli kuitenkin saanut päähänsä, että juokseminen on minulle todella tärkeä osa elämää ja sai siitä inspiraation värkätä (pienessä jäätikköpajassaan..) kyseisen joululahjan. Siinä meinasi silmä kostua….
Ja kuinka ollakaan, juoksijafiguuri on siirtynyt nyt kunniapaikalle Nuuksioon. Pidin sitä paluulennolla Suomeen kuin kukkaa kämmenellä.
