No Kulusuk

Sen mitä olen vuorikiipeilijöitä tavannut, niin he eivät ole luonteeltaan sieltä hätäisimmästä päästä. He ovat tottuneet odottamaan….

Muistan Etelämantereen seikkailultani sen, kun lentokone ei päässyt, kiitos myrskyjen, hakemaan meitä jäätiköltä pois. Osa perusleirin asukeista oli siitä aivan raivoissaan, kun taas vuorikiipeilijät ottivat asian lungisti.

Heidän asenteensa oli mielestäni oikea. On turha stressata asioista, joihin ei voi vaikuttaa.

Otsikon teksti viittaa Grönlannin seikkailuun 2019.

Vuonna 2019 olimme Antin (Siltala) kanssa Reykjavikissa matkalla kohti Grönlannin jäätikköä.

Matka jäätikölle kesti 10 päivää, sillä lennot Islannista Grönlantiin peruttiin päivä toisensa perään. Myrsky oli saavuttanut seikkailuni ensimmäisen Grönlannin kohteen Kulusukin ja lentokenttä oli täten suljettu. Meille sanottiin Reykjavikin lentokentällä joka ikinen aamu “No Kulusuk”.

Vietimme Reykjavikissa viikon ennen kuin pääsimme jatkamaan matkaa.

Kun saavuimme Kulusukiin, niin heti tuli selväksi, ettei jatkolennon (kopteri) saaminen ollut sieltä yksinkertaisimmasta päästä. Yksi alueen kopteri oli nääs kaputt.

No, pääsimme kuitenkin jatkamaan matkan tekoa seuraavaan kohteeseen Tasiilaqiin, johon jämähdimme taas useammaksi päiväksi. Viimein pääsimme kopterikyytiin kohti viimeistä etappia, Isortoqia.

Sielläkin kuppasimme vielä pari päivää ennen kuin pääsimme tiimin kanssa jäätikölle.

Kirjoitan tätä lentokentällä.

Olin jo Riikan -koneessa, kunnes tuli tieto, että flygarin ovi on paskana.

Ei muuta kun takaisin terminaaliin, jossa finskiläiset huhkivat hiki päässä meille uutta klntoa.

Joillakin meni kuppi nurin…

Nyt odotan lentoa Tallinnaan, josta lentänen (?) vielä myöhemmin illalla Riikaan.