Pata D.
On aika kiittää Vatnajökull-tiimiä ja aloitan sen Patasta.
Siis Patrick “Pata” Degermanista.
Tutustuin Pataan 2006.
Valmisten tuolloin Pohjoisnavan reissua ja halusin oppia kaiken mahdollisen kylmiin olosuhteisiin valmistautumisesta.
Muistan ekan tapaamisemme kuin eilisen, sillä meistä tuli heti frendit.
Joidenkin ihmisten kanssa vaan klikkaa heti ja Pata kuuluu tähän porukkaan.
Kävin Pohjoisnavalla ja heti sen jälkeen aloimme miettimään yhteisiä seikkailuja.
Ensimmäinen tähtäin asetettiin Mauritaniaan, jossa minun oli tarkoitus osallistua 250 kilsan kisaan.
Kaikki oli jo sovittu, reissut maksettu, kunnes sain meilin, jossa ranskalainen kisajärjestäjä ilmoitti peruvansa sen.
Syy liittyi muutamaa kuukautta aiemmin tapahtuneeseen terroristihyökkäykseen, jonka kohteeksi joutui ryhmä ranskalaisturisteja.
Tragedia tapahtui Mauritanian pääkaupungissa Noakchotissa.
Siihen tyrehtyi siis meidän ensimmäinen yhteis-seikkailu.
Lähdin Mauritanian sijasta Libyaan, mutta sinne ei saanut kuvaajaa mukaan.
Sen jälkeen tuli useampia virityksiä, mutta syystä tai toisesta ne vesittyivät.
Olemme kuitenkin pitäneet tiivisti yhteyksiä.
Vuonna 2018 me tehtiin yhteinen mini-seikkailu Pohjois-Norjaan, mutta ei sen ihmeempää.
No, nyt on eka (mutta ei varmaan vika) takana ja kaikki meni ihan putkeen siitä hetkestä lähtien, kun Pata tuli retkikuntaan mukaan.
Kyllä se mies (tai nainen) mitataan siinä kohtaa, kun joudumme kovan paikan eteen.
Minulle ei tullut yllätyksenä, kuinka hyvin hän handlaa ne.
Retkikuntamatkojen aikana tapahtuu paljon sellaistakin, joista ei ulos huudella.
Niitä voi kuvata yllättäviksi tapahtumiksi, jolloin meidän tulee (yhdessä) reagoida niihin ja löytää (yhdessä) ratkaisu.
Mitään primadonnia noille reissuille ei voi ottaa mukaan.
Siinä vaiheessa kun porukka oli ihan hiton väsynyt, niin Pata kaivoi itsestään energiaa ja alkoi vaikkapa fiksaamaan meille ruokaa.
Hän pitää hyvää huumoria yllä. Nauraa muiden jutuille ja keksii niitä kasapäin muiden iloksi.
Meillä oli jäätiköllä yhteinen motto: “it is what it is“.
Asiat ovat niin kuin ne ovat.
Se päti esimerkiksi olosuhteisiin.
Ne on mitä on ja tässä on vaan pärjättävä.
Ja sen sanottuamme me (lähes poikkeuksetta) päästettiin kunnon röhönaurut!
No, sitten tullaan taitoasioihin.
Olen tiennyt hänet taitavaksi jäätikkömieheksi, mutta nimitän hänet tässä “ihan helvetin taitavaksi”.
Ja sitten se kuvaaminen, joka on miehen bravuuri.
Se vetää ihan sanattomaksi, kun seuraa miehen ammattitaitoa, luovuutta, innostuneisuutta, täsmällisyyttä, pitkäjänteisyyttä, tilanteiseen heittäytymistä….
Toi lista on pitkä.
Minulla on hänestä paljon opittavaa.
Olemme sparrailleet viimeisen viikon aikana “kuvioita”, joita me voisimme tulevina vuosina yhdessä toteuttaa.
Mielestäni yksi niistä on vaan ihan toteuttamista vaille.
Voi jumalauta mikä äijä!
