Kesää kohti….
Eilen, kello 11.20, oli talvipäivän seisaus.
Juhlapäivä siis.
Viikon kuluttua sunnuntaina valoisaa aikaa on jo 6 minsaa enemmän.
Juhlistin päivää, kuten muitakin, juoksemalla.
Juoksulenkki poikkesi monista muista siten, että minulla oli matkassa myös nastakengät (Sarva).
Ja oli minulla messissä toisetkin jalkineet (Merrell). Ne olivat välillä repussa ja välillä jalassa. Juoksin liukkaimmat tieosuudet nastoitetulla kengällä.
Otan nastakenkien kanssa varovaisen alun, sillä viime vuonna ensimmäinen nastakenkälenkki oli pituudeltaan yli 3h ja sen seurauksena toisen jalan kantapää oli pahuksen kipeä pitkän aikaa.
Huomasin muuten, että Vatnajökull-tiimi aloittaa urakkansa pääsiäisenä!
Olen suuri mämmin ystävä, joten pitäisiköhän ottaa muutama tuokkonen mukaan jäätikölle?