Jukka Viljanen
  • Tervetuloa
  • Jukka
  • Adventures
    • Kalahari Adventure Run 1000 km
    • Etelänapamanner
    • Libyan Sahara
    • North Pole Marathon & North Pole Bike Extreme
  • Blogi
  • Tilaa Jukka puhujaksi
  • Contact
  • Partners
  • Search
  • Menu Menu

Pari sanaa räteistä

August 6, 2023/in Uncategorized /by Jukka Viljanen

Oheinen Ylen artikkeli on vuodelta 2018, mutta se saattaa olla ajankohtaisempi kuin tuolloin?https://yle.fi/a/3-10309581

Kyse on pikamuodista.

Luin jostain, että vaateteollisuuden osuus kaikista päästöistä on 8% eli saman verran, kuin koko EU yhteensä.

Kuluvan kesän aikana on puhuttu lentoliikenteestä ja turismista enemmän kuin aikoihin.

Kuten oheinen artikkeli osoittaa, niin pikamuoti saastuttaa enemmän kuin lento-ja ja laivaliikenne.

Sponsoroituna urheilijana olen saanut yhteistyökumppaneilta vaatteita ja kenkiä yli oman tarpeen.

Minulla on jo tarpeeksi vermeitä useampaa aavikon ylitystä varten, mikäli juoksukengät jätetään tämän ulkopuolelle.

Juoksin lauantain (2h45) lenkin kledjuilla, joista osa on vuodelta 2010.

Olen käyttänyt kuluvan kesän aikana juoksupaitoja, joita pidin yllä Kalaharin ja Saharan halkijuoksun yhteydessä.

Ne toimivat vielä ihan hiton hyvin.

Juttelin just parin kaverin kanssa siitä, että pitäisikö pukea vanhat ryysyt seuraaviin aavikkojuoksuihin, vaikka sponsorit tarjoavatkin uutta kamaa?

13-vuotta vanha Millet-merkkinen juoksupaita on kuin uusi. No, on siinä vähän nyppyjä….

Kuuden päivän treeniputki päättyy tänään ja sitä seuraa parin päivän breikki. Juoksen Nuuksion Pitkäjärven ympäri. Se on “jo” toinen tähän viikkoon.

Share this entry
  • Share on Facebook
  • Share on Twitter
  • Share on Pinterest
  • Share on LinkedIn
  • Share on Tumblr
  • Share on Vk
  • Share on Reddit
  • Share by Mail

Seikkailujuoksija

Recent Posts

  • Juoksutapahtuma Pirttimäessä
  • Uusi yhteistyökumppani?
  • Toukokuun treeneistä…
  • Viestintä jäätiköltä
  • Sauvajuoksusta

Archives

Tossu syönnillä Kuinka turvallisesta tuli turvaton…
Scroll to top