Vielä pari sanaa Pohjoisnavasta
Olen linkittänyt tänne useita Pohjoisnapaan liittyviä uutisia sekä linkkejä dokkareihin. Tässä muuten vielä yksi…https://areena.yle.fi/1-60922137
Nämä linkitykset ovat vain jäävuoren huippu.
Olen katsonut viimeisten viikkojen aikana todella monta ohjelmaa ja dokumenttia, jotka liittyvät tuohon arktiseen maailmaan.
Miksi?
Siksi, että Pohjoisnapa on ehkä kiehtovin paikka, jossa olen vieraillut.
Aivan kuten oheisessa Yle Areena-dokumentissa eräs Pohjoisnavalla työskentelevä tutkija sanoo, “tämä on aivan kuin olisin kuussa”.
Olen hänen kanssaan samaa mieltä.
Minulla oli pari vuotta sitten tulilla eräs projekti, joka onnistuessaan olisi vienyt minut (ja pari muuta muuta henkilöä..) Pohjoisnavalle.
Olin siitä projektista yhteydessä niin Venäjälle kuin vähän muuallekin.
Tunnen venäläisen henkilön, joka toimii Pohjoisnavan jääaseman pomona. Sen puolesta matka maailman katolle olisi ollut kohtuu helppo järjestää.
Tapasin Viktorin ensimmäisen kerran Etelä-Afrikassa, siis aika kaukana Pohjoisnavasta:-)
No, se projekti ei sitten toteutunut ja mikäli pitää veikata, niin meikäläistä ei niillä leveysasteilla enää nähdä.
Eikä montaa muutakaan, sillä en usko poliittisen tilanteen Norjan ja Venäjän välillä normalisoituvan ainakaan ihan lähiaikoina.
Tietojeni mukaan, venäläiset aikoivat yrittää ensi vuonna hoitaa jääaseman logistiikkaa oman maan kautta. Ei siis Norjan Huippuvuorten.
Jätän Pohjoisnavan rauhaan, siis teiltä, ainakin joksikin aikaa.
Minua se ei jostain syystä jätä….