Psykologiset perustarpeet
Kuten sunnuntaina (ja aiemmin) kerroin, niin teen yritysluentoja.
Aika usein puhun motivaatiosta.
Yksi motivaatioon läheisesti liittyvä teoria on nimeltään “itseohjautuvuusteoria” (Ryan/Deci)
Itseohjautuvuusteorian eli itsemääräämisteorian mukaan ihmisellä on kolme psykologista perustarvetta, joiden läsnäolo on välttämätön hyvinvoinnille ja elämäntyytyväisyydelle.
Teorian tunnustamat kolme perustarvetta ovat seuraavat:
- Omaehtoisuus. Tämä tarkoittaa kokemusta siitä, että ihminen on vapaa päättämään omista tekemisistään ja tekemisen motivaatio kumpuaa ihmisen sisältä, ei ulkoisista pakotteista.
- Kyky. Tämä tarkoittaa henkilön kokemusta siitä, että hän osaa hommansa, selviää haasteista ja saa asioita aikaan.
- Yhteisöllisyys. Tämä tarkoittaa ihmisen perustavaa tarvetta olla yhteydessä toisiin ihmisiin. Me välitämme toisista ihmisistä ja haluamme kokea, että meistä välitetään.(Lähde/kopio: Wikipedia)
- Lisäisin tähän vielä merkityksen.
Aika monet tekevät duuneja ulkoisten palkkioiden (eli motivaation) pohjalta. Se lienee yksi syy siihen, miksi osa jengistä on jossain vaiheessa työhönsä niin ryytyneitä, että ovat valmiita tekemään aika suuriakin elämänmuutoksia.
Minä olen tästä ihan oiva esimerkki. Mikään muu ei kiinnostanut kuin juokseminen, joten siitä piti tehdä ammatti.