Neliveto päällä

Kävin luennoimassa viime viikon torstaina. Suosittelin kuulijoille omien rajojen venyttämistä, sillä se kasvattaa motivaatiota.

Puhuin myös disruptiosta, hajottavasta muutoksesta ja vakiintuneiden toimintamallien murtamisesta.

Arabian (keskeytyneen..) seikkailun jälkeen uusi projekti lähti liikkeelle sanasta “observation”, siis suomeksi sanottuna havainnoista ja päätelmistä.

Jos jatketaan kolmannella kotimaisella, niin minun oli vältettävä The Blame Gamen pelaamista. Tällä tarkoitan sitä, että syyttäisin ulkoisia olosuhteita siitä, ettei aavikon ylitys toteutunut.

Aavikolla ulkoiset olosuhteet eivät siitä miksikään muutu. Minun siis on.

Oma treenimotivaationi on kasvanut sen myötä, kun olen monipuolistanut harjoitteluani ja hakenut uusia ärsykkeitä, jotta voisin kehittyä nimenomaan aavikkojuoksijana.

Treenien aikana visualisoin tulevaa. Pystyn siirtämään itseni aavikolle ihan heittämällä, vaikka rämpisin lumihangessa.

Ja rämpimistä riitti sunnuntain lenkillä. Juoksimme Kirsin kanssa osin samaa reittiä, jota käyttävät niin Nuuksion Swimrunin kuin Winter Runin osallistujat.

Joidenkin viikkojen kuluttua lenkkivarusteeksi voi hyvin ottaa snorkkelin, sillä kevät tulee olemaan näilla seuduilla erittäin kostea.

Loppumatkasta turvauduin nelivetoon, joka on täällä suunnalla monasti tarpeellinen on sitten liikkeellä juosten tai autolla. Oheisessa (suttuisessa) kuvassa kipuan kohti mökkimme viereistä Mustakalliota.