Soutukausi avattu
No niin..kauan odotettu ulkosoutukausi Nuuksion Pitkäjärvellä on vihdoin avattu.
Muutimme tänne Pitkäjärven kupeeseen vasta hieman reilu 5kk joten ei tässä ole ollut juuri mahdollisuuksiakaan soutuun, sillä järvi on ollut suurimman osan ajasta jäässä.
Hieman hyisen puoleinen oli sää tällä neitsytsoudullakin, mutta ei se menoa haitannut. On mukava tutustua kotiseutuun myös järven selältä.
Tein myöhemmin maanantaina myös toisen soututreenin, tällä kertaa sisätiloissa.Sen lisäksi tein muutamia punnerruksia, syväkyykkyjä ja venyttelin lonkan koukistajia.
Soutu on kyllä hieno laji; olen pitänyt airojen kanssa touhuamisesta jo pikkupojasta alkaen. Koulun laulukokeessakin kailotin (opettajan kiusaksi) joka ikinen vuosi biisin “row row row your boat….”
Tänään tiistaina on erittäin mielenkiintoinen kokous.Siinä käsitellään mahdollisesti jo syksyllä (???) toteutuvaa aavikkojuoksua.
Pistin sulkuihin peräti kolme kysymysmerkkiä, sillä eihän tämä näin helposti voi mennä. Vai voisiko sittenkin?