Pöytävuori

Yksi tuttu on tällä hetkellä etätöissä Kapkaupungissa.

Se on yksi hienoimmista mestoista, jossa olen käynyt. Ja siellä tuli piipahdettua useampaankin otteeseen kymmenisen vuotta sitten.

Yksi ikimuistettavimmista hetkistä oli, kun juoksimme paikallisen kaverin Angelon kanssa Pöytävuorelle ja takaisin.

Itse vuori on laelta tasainen kuin pöytä, siitä siis nimi. Vuoren korkeus on naftisti yli kilometrin, mutta leveyttä sillä on peräti kolme km.

Päätimme juosta vuoren huipulle ja takaisin.

Ja huh mikä reissu siitä tulikin. Juoksimme melko hyväkuntoista reittiä huipulle, jossa muuten tuuli ihan turkasen paljon.

Juoksimme vuorelta alas (köysirataa seuraten) erittäin kivikkoista reittiä ja alas autopaikalle päästyämme jalat huusivat hoosiannaa. Ne olivat ns.setsuuria.

Seuraavana päivänä minusta ei ollut lenkille lähtijäksi. Jalat olivat ihan hemmetin kipeät ja aivan kuin puupökkelöt. Hyvä kun kävelemään pystyi…

Juoksen keskiviikkona jo tutuksi käynyttä reittiä, joka kulkee Solvikista Nuuksiontietä Hankalahdelle ja takaisin.

Tälläkin reitillä on paljon nousuja ja laskuja. Suomen hiihtomaajoukkueen jäsenistä ainakin Laura Mononen ja Ristomatti Hakola treenaavat näköhavaintojeni mukaan rullasuksilla näitä Nuuksiontien mäkisiä reittejä.