Pimun perässä
Ajelimme lauantai-aamuna Nuuksiontiellä ja viereisellä kaistalla vastaan hölkkäsi yksi pimu.
Pimu ei siis juossut kävelytiellä, vaan viereisellä kaistalla.
Me siinä miettimään, että mikäs pimulla on hätänä.
Pysähdyimme ja kysyimme kuulumisia, mutta emme saaneet vastausta.
Ja sitten pimu jatkoi juoksuaan. No, me käänsimme auton nokan ja aloimme seuraamaan pimua ja huuhtelimme sen perään.
Viimein pimu pysähtyi ja tuli auton luokse. Se oli kiltti ja antoi silittää itseään.
Siinä vaiheessa emme tienneet, että karkuteillä ollut koira on nimeltään Pimu.
Nostimme kylmissään olevan Pimun autoon ja aloimme etsiä kaulapannasta yhteystietoja.
No, onneksi löysimme ja soitimme numeroon, johon vastattiin. Reilu puoli tuntia myöhemmin Pimu hyppäsi meidän autosta häntää heiluttaen tyytyväisen omistajan autoon.
Sitä on jo tähän ikään ehtinyt tehdä kaikenlaisia koiruuksia, joten lisä-karmapisteistä ei ole haittaa.
Edellisen kerran niitä kerättiin Saharassa, jossa löysimme kolme orpona autiomaassa vaeltavaa karitsaa, mutta omistajaa ei näkynyt mailla eikä halmeilla.
Pyysin tiimiäni etsimään omistajaa ja pidin niistä sen aikaa huolta.
Tälläkin tarinalla oli hieno loppu; wanha mies (ja koira) löytyi ja näin me saatoimme jatkaa matkaa. Reissussa mukana ollut Kotiahon Pena ilmoitti, että saldoni kasvoi 69 karmapisteellä