Pari sanaa treeneistä
Talon myynti, muutto, Nuuksio…aika lailla näiden asioiden kanssa on tullut painiskeltua viimeisen vajaan kahden kuukauden ajan.
Ja näistä asioista olen myös tänne Sportman-blogiini enimmäkseen kirjoittanut.
On tässä treenatttukin, vaikka tämä neljäs vuosineljännes onkin pyhitetty hieman normaalia leppoisammalle harjoittelulle.
Juoksin lauantaina peruslenkin. Tein iltapäivällä toisen harjoituksen, joka piti sisällään sisäsoutua, syväkyykkyjä sekä naruhyppelyä.
Kokonaisudessaan tämä harjoitus kesti 45 min. Sen jälkeen oli mukava loikoilla saunan lauteilla.
(aamu-)kyykkyjä on tullut harjoiteltua myös aavikolla, jossa se on paljon mukavampi toimenpide kuin jäätiköllä:-)
Syväkyykyn kerrotaan ylläpitävän niin nilkkojen, polvien, lonkkien, lantion kuin selänkin liikkuvuutta. Se pitää myös selkärangan alimpia nikamia ympäröivät lihakset myös aktiivisina
Aion kehittää lihaskuntoa talven aikana todella rutkasti.
Jo edellä mainittujen treenien lisäksi luvassa on nimittäin runsaasti halkojen hakkaamista tulevassa Nuuksion-kodissamme.