Luennolla
Kävin lauantaina Luontokeskus Haltiassa (Nuuksio) kuuntelemassa vesistöjemme tilaan liittyvän luennon.
Suomen Ympäristökeskuksessa meritutkijana toimiva Julia Talvitie piti mielenkiintoisen puheenvuoron aiheesta “Mikromuovi, ympäristön pienisuuri uhka”.
Tätä kirjoittaessa ulkona sataa ja tiet lainehtivat vettä.
Tiesitkö, että taajamien hulevedet kulkeutuvat PUHDISTAMATTOMINA vesistöihin..ainakin uudemmissa taajamissa.
Kaupungistumisen myötä hulevesistä on tullut suuri vesistöjen saastuttaja. Vaikka sadevesi on suhteellisen puhdasta sataessaan, se saastuu nopeasti joutuessaan kosketuksiin rakennetun ympäristön kanssa.
Kattojen ja rakennusten maali- ja metallihiukkasten lisäksi sadevesiä saastuttavat etenkin liikenteestä syntyvät hiukkaset ja mikromuovit – pääasiassa renkaiden kulumisesta syntyvät kumihiukkaset.
_______________________________________________________
Haltian tienoolla oli todella paljon porukkaa.
Jo kohti Solvallaan ajaessa oli tunne, kun menisi Stokkan hulluille päiville. Autoa oli kuin pipoa. Tämä vuosi taitaa olla Nuuksion historian ruuhkaisin sitten sen perustamisvuoden 1994.
Tänään sunnuntaina on tarkoitus käydä uudemman kerran Haltian alueella, sillä Kirsi osallistuu Solvallan polkujuoksukisaan.
Juoksen oman lenkkini hieman myöhemin.