Piirun verran pohjoiseen
Perusleirimme muuttaa Saunaniemestä piirun verran pohjoiseen, mutta minne? Tässä muutama vihje.
Vihje numero yksi.
Kyseessä on N-kirjaimella alkava alue, joka on esiintynyt varsin usein blogikirjoituksissani viimeisen kymmenen vuoden ajan .Siis niin kauan kuin olen tätä sivua ylläpitänyt.
Vihje numero kaksi.
Tämän Espooseen (ja myös Kirkkonummeen sekä Vihtiin) kuuluvan alueen nimi juontaa juurensa laulujoutsenesta.
Vihje numero kolme.
“Se on lähellä kaupungin sykettä, mutta kuitenkin kiireen ulottumattomissa”, kuten Visit Espoo nettisivullaan N-alueen esittelee.
Tässä vastaus.
Olemme muuttamassa Nuuksioon vielä tämän vuoden puolella.
Ostimme sieltä tosi kivan talon, joka sijaitsee lähietäisyydellä kauniista Nuuksion Pitkäjärvestä.
Kävimme ensimmäisen kerran Nuuksiossa katsomassa taloja jo 15-20 vuotta sitten, mutta sopivaa ei löytynyt. Asuintaloja on siellä päin aika harvakseltaan myynnissä…
Vihje numero kaksi liittyi joutseneen. Annetaan Wikipedian kertoa siitä lisää…
“Käsitys Nuuksio-nimen saamelaiskielisestä alkuperästä on yleisesti hyväksytty. Saamelaiset pysähtyivät kulkumatkoillaan alueella esihistoriallisina aikoina, kun saamelaiskieliä puhuvia kansoja vielä eli nykyistä Etelä-Suomea myöten. Muinaiset saamelaiskielten puhujat antoivat nykyiselle Nuuksion Pitkäjärvelle laulujoutsenta tarkoittavan nimen, joka nykyään pohjoissaamen kielessä esiintyy muodossa njukča. Järven eteläpäässä olevan kylän nimi muotoutui sen perusteella muun muassa muotoihin Noox, Nousby ja Nuoksi. Nuuksion Pitkäjärvenä tunnetun järven nimi on voinut alun perin olla Nuoksu- tai Nuoksijärvi. Nykyisen nimen keksi paikallisen suomenkielisen kansakoulun opettaja 1920-luvulla, ja se vakiintui vähitellen seuraavalla vuosikymmenellä.
Blogin otsikossa luki “piirun verran pohjoiseen”.
Googlen mukaan Solvikissa sijaitseva uusi kotitalomme sijaitsee 16 kilsan päässä nykyisestä talostamme ja reittikartan nuoli sojottaa viivasuoraan pohjoiseen.
Eräässä Nuuksion polulla törröttävässä taulussa. lukee jotenkin näin:”Jos olet kyllästynyt maalattuihin kyliin, niin tervetuloa metsän syliin”.
Ihan mielellään tullaan.
Tänään on tuplatreenipäivä. Juoksen aamulla metsä-ja hiekkatielenkin ja iltapäivällä on kuntopiiriharjoituksen vuoro.