Hiekasta

Tykästyin hiekka-aavikoihin vuonna 2008, jolloin kävin Libyan (Saharan) aavikolla juoksemassa 200 kilsan kisan.

Ohessa muutama kuva aavikolta.

Nyky-yhteiskunta rakentuu hiekanjyvien päälle: sitä tarvitaan teihin, taloihin, ikkunoihin, juomalaseihin ja jopa tietokoneisiin ja kännyköihin.

Olisikohan hiekasta uudeksi Arabian niemimaan vientituotteeksi, sillä sitähän siellä riittää.

Alueella on maailman suurin yhtenäinen hiekkaerämaa eli juuri se samainen paikka, joka halki aion juosta.

Tuulen sileäksi hioma aavikkohiekka ei kuitenkaan kelpaa esimerkiksi rakentamiseen, sillä siitä ei saada lujaa betonia.

Aavikkohiekka on kuin pölyä; se tunkeutuu joka paikkaan vähän samaan tapaan kuin vesi.

Hiekalta on vaikea suojautua; sitä kulkeutuu kengän sisälle vaikka mitä tekisi.

Mikäli seison aavikolla kahvikuppi handussa, niin parin minuutin kuluttua kahvin seassa on sentin kerros hiekkaa.

Juoksin tänään -taas kerran – polulla, asvaltilla ja hiekalla. Lenkin pituus oli 1h45min

Tämä viikko on hieman aiempia iisimpi. Juoksen varmaan viikon jokaisena päivänä, mutta matkat pysyvät maltillisina. Teen kolmena päivänä tuplatreenin eli harjoituskertoja kertyy viikolle yhteensä kymmenen (10).