Jukka Viljanen
  • Tervetuloa
  • Jukka
  • Adventures
    • Kalahari Adventure Run 1000 km
    • Etelänapamanner
    • Libyan Sahara
    • North Pole Marathon & North Pole Bike Extreme
  • Blogi
  • Tilaa Jukka puhujaksi
  • Contact
  • Partners
  • Search
  • Menu Menu

Juoksun suosio

December 26, 2019/in Uncategorized @fi /by Jukka Viljanen

Amerikkalaisen Outside-lehden ennusteen mukaan, juoksun suosio näyttäisi olevan jälleen kasvamaan päin.

Vuonna 2013 päättyi ns.toinen iso juoksubuumi, jolloin 19 miljoonaa amerikkalaista osallistui juoksukisaan (road race).

Vuoteen 2018 mennessä luku oli tippunut 18,1 miljoonaan.

Mutta nyt lehti siis ennustaa, että käyrät kääntyvät jälleen ylös päin.

Olen taipuvainen uskomaan siihen, että myös meillä täällä Suomessa juoksubuumi oli tapissaan vuosina 2012-2013.

Ehkäpä näin käy myös täällä Pohjolan perukoilla. Kirjoitin viime kesänä blogiini sellaisen huomion, että yhä useampi nuorehko mies on alkanut juoksemaan. Olen tehnyt saman suuntaisia havaintoja viime syksyn ja kuluvan talven aikana.

Juoksin joulupäivänä reilun kahden tunnin lenkin. Paikka paikoin juoksu kulki todella mallikkaasti.

Tänään jatketaan samaan malliin.

Share this entry
  • Share on Facebook
  • Share on Twitter
  • Share on Pinterest
  • Share on LinkedIn
  • Share on Tumblr
  • Share on Vk
  • Share on Reddit
  • Share by Mail

Seikkailujuoksija

Recent Posts

  • Pillerit
  • Kauramoottori
  • Jäätikköjuoksuun uusi tukija
  • Juoksutapahtuma Pirttimäessä
  • Uusi yhteistyökumppani?

Archives

Kestävyys Minitalvi
Scroll to top