Ruuvi
Otsikolla ei viitata löystyneisiin ruuveihin vaan itse asiassa pihhi hiljaa kiristyvään “harjoittelu-ruuviin”.
Grönlannin jälkeen pidin parin kolmen viikon treenibreikin, jota seurasi melko nopea siirtyminen “nollasta sataan” treenimoodiin.
Se ei ollut kovinkaan järkevää.
Heinäkuussa oli sellainen fiilis, että täs vois lähteä juoksemaan vaikka maailman ympäri. Syyskuussa hyvä kun edes oman talon…
Syypää ongelmaan kuin ongelmaan löytyy yleensä peiliin katsomalla, niin tässäkin tapauksessa.
Kun juokseminen on intohimo, niin ylilyöntejä tapahtuu. Niitä löytyy kosolti menneisyydestä ja epäilemättä tulevaisuudessakin.
Olisiko kuitenkin niin, että niiden määrä on vähenemään päin. Siis sellaisen yltiöpäisyyden (epäilen..).
Harjoittelussa on kuitenkin otettava riskejä. Mukavuusalue-treenamisella ei ole mahdollista päästä sellaiseen iskuun, että Arabian hiekkaerämaan ylitys onnistuu.
Vanhoilla saavutuksilla ei pitkälle pötkitä. Sielläkään.
Juoksen tänään “perinteisen” kahden tunnin hiekkatielenkin. Lauantaina lenkkiin lisätään puoli tuntia ja sunnuntaina menen Nuuksioon juoksemaan ylä-ja alamäkiä.