Tervalenkki
Aloitin lauantain lenkin valmistelut by the book. Söin hyvän aamupalan, join riittävästi…lämmittelin kropan hyvin ennen juoksua..ja silti kaikki meni päin persettä.
Miten voikaan juoksulenkki mennä niin surkeasti, kun se lauantaina meni. Ei kulkenut ei. Välillä piti pysähtyä ja sen jälkeen kävellä sata metriä ja kokeilla uudestaan, mutta samanlaista tervan juontia se oli alusta loppuun. Kävelin viimeisen kilsan kotiin…
Sunnuntain lenkille lähden ilman lämmittelyjä. Ei muuta kun urku auki heti kotiovelta.
No, ei näitä tervalenkkejä onneksi tule omalle kohdalle kovinkaan usein. Pari kertaa vuodessa.
Liekö ollut osasyy uusissa kengissä, jotka eivät rullanneet meikäläisen alla lainkaan En viitsi avautua kengistä sen enempää, tai ainakaan kertoa merkkiä, sillä kyllä meidän kenkätestaajat ovat niitä kovasti kehuneet. Turha sitä on näin julkisesti mustamaalata jalkinetta, jos muut osaa niillä juosta, mutta minä en.
Kyseiset kengät ovat perua Juoksija-lehden kevään testeistä, josta vastasi toimittajamme Ari Paunonen. Pummasin “Arskalta” Grönlannista tuloni jälkeen muutaman kengän omaan käyttööni.
Juoksija-lehti järjestää 3.9. “Juoksurinki”-tapaamisen Nuuksion Solvallassa. Aiheena on polkujuoksu. Olen ko.tapahtumassa Venla Paunosen kanssa vetäjänä. 20 henkilöä mahtuu mukaan.https://www.juoksija-lehti.fi/juoksurinki/
TERVETULOA!