Seli keli
No niin, hiihtokisat ovat alkaneet ja samalla meikäläisen ensimmäinen propun palaminen on tosiasia.
Annetaan nyt ensiksi kuitenkin ruusuja; ne menevät Sami Jauhojärvelle. “Tämä oli pehmeä esitys suomalaisilta. Mitaliehdokkaiden ei kuulu hiihtää sijoilla yhdeksän ja kymmenen. Jos päivän kunto on tuo, se on ok. Mutta jos taktiikka oli säästellä, voin sanoa, että oli niin väärä taktiikka kuin olla ja voi, Jauhojärvi sanoo” (Lähde:Yle)
Jauhojärvi kuuluu siihen harvaan joukkoon, jolla on kanttia töräyttää oma mielipide. Suunnistuksen puolella Janne Salmi kuuluu samaan jengiin.
Päivän pöljin selittely meneekin sitten Krista Pärmäkoskelle. “Vaikka tähän tuli varanainen, tavoittelimme mitalia. Ehkä keli ei ollut meille suotuisa, kun olisimme toivoneet vähän hitaampaa keliä. Nyt erot olivat pieniä ja viivalla oli nopeita urheilijoita, Pärmäkoski sanoi (Lähde: Yle)
Jos huippuhiihtäjällä on tuollainen asenne, niin morjens.
Juoksin parin tunnin lenkin ja uin hiessä. Mun päällä oli aivan liikaa kudetta.
Tämä oli kuudes treenipäivä putkeen, joten pidän maanantaina harjoittelusta vapaata.