Turvallisuus
Seikkailut, ovat ne sitten kiipeilyä, aavikoiden ylittämisiä tai Lapin vaelluksia eivät sovi rämäpäille.
Tein juuri päätöksen, että illan polkujuoksukerho on peruutettu. Ja tämä tapahtui vain noin tunti ennen h-hetkeä. En tehnyt sitä kevein perustein, sillä…
…pääkaupunkiseutua kiertää ukkosrintama ja silloin kun salamoi, niin on syytä pysyä sisällä. Ei olisi mitään järkeä viedä ihmisiä metsään tai aukealle juoksemaan tässä kelissä.
Olin eilen kokouksessa, jossa käsiteltiin minun seuraavaa jäätikköjuoksua. Eräs pyöreän pöydän ääressä istunut henkilö kysyi aiheellisesti, että mites tuo turvallisuus on ajateltu?
Hyvä ja asiallinen kysymys. Vastasin, että kaikki lähtee siitä. Siis turvallisuudesta.
Ja tiimi ja koko “strategia” rakennetaan sen ympärille. Siis turvallisuuden. Yksikään rämäpää extreme-tyyppi ei ole mukana minun retkikunnassa. Heiltä ei nimittäin löydy ratkaisukykyä siinä vaiheessa, kun sellaiselle tulee tilaus.
Meidän tiimissä on sellaisia ihmisiä, joilla suojaus pysyy jatkuvasti ylhäällä.
Lenkki siirtyy siis huomiseksi…