Varo!
Syötkö leipää? Tiesithän, että kaikki leipää syövät kuolevat, joten se on varmaan vaarallista.
No joo, luin päivän Kauppalehdestä taas yhden artikkelin, jonka todenperäisyydestä ei voi olla varma.
Välillä D-vitamini oli tosi terveellistä ja nyt senkin hyöty on vedetty vessasta alas.http://www.kauppalehti.fi/uutiset/napsitko-vitamiinilisia-voit-saada-syovan/ZzkFtsaq
Kirjoitin vuoden 2007 Juoksijaan artikkelin “vitamiinicocktail”, jossa kummastelin sitä, kuinka paljon vitamiinitutkimuksia tehdään ja kuinka ristiriitaisia tuloksia niistä saadaan.
Tänään suositellaan E-vitamiinia, josta saakin huomenna syövän.
Lienee parasta vaan syödä monipuolista sekä ravitsevaa ruokaa ja lakata murehtimasta liikaa. Se kun voi viedä ennen aikaiseen hautaan. Eiköhän siitäkin ole tehty tutkimus poikineen???
Komeat on kelit. Juoksen illalla kaverin kanssa lenkin ja sitä ennen kevyen lihaskuntotreenin.
Viikonloppuna juoksen kaksi piiiitkääää lenkkiä.
PS. Katsoin Pentti Linkolan eilisen TV-haastattelun. Miehen kommenttiin “jo Prisman ovelta näkee, ettei ihmisellä ole tulevaisuutta” voi sanoa, että toisilla se vaan on kiteyttämisen taito.