Juoksijat Nuuksiossa
The more the merrier – eli mitä useampi on mukana, sen hauskempaa on.
Tämä päti ainakin tämän päivän Nuuksion lenkkiin. Meitä oli kaikkiaan kuusi (6) juoksijaa, joista kolmelle tämä oli ensimmäinen polkujuoksutreeni.
Porukkamme kärjessä juoksi ja suunnisti Henri Ansio, tämän hetken ehkäpä Suomen paras polkujuoksija. Henkan lisäksi juoksuryhmäämme kuului lakimies, lakinainen, seikkailujuoksija, päätoimittaja ja olihan siellä yksi ministerikin.
Juoksimme teknisesti erittäin haastavia polkuja, mutta siitä huolimatta “maastojuoksukisällit” pärjäsivät ihan siinä kuin konkaritkin. Lisämausteena oli nimittäin vetinen maasto. En muista juosseeni ikinä näin mutaisella reiteillä. Juoksukengät olivatkin lenkin jäljiltä niin ravassa ja mudassa kun vaan voi olla.
Huomenna jatketaan:-)