Hiihtokausi on avattu
Kävin aamulla juoksemassa tunnin ja vartin mittasen lenkin Pyhätunturin alueella. Menomatkalla kohti Luostoa oli tuuli selän takana eli siinä oli aika hyvä juoksennella, mutta käännyttäessä takaisin kohti Pyhää viima iski päin pläsiä.
No ei siinä mitään muuta kun nostin liinaa naaman suojaksi ja läksin puskemaan kohti kotipesää. Pakkasta oli leppoisat -14C. Kirsi oli reippaasti mukana lenkillä.
Kävimme vuokraamasa murtsikasukset ja nyt ne on myös ajettu sisään. Kirsiä ei taida<saada ladulta pois ennen iltamyöhää, sillä on hän vaan niin intona tähän talviseen kansallislajiimme.
Funtsin hiihdellessä, että yksi syy siihen, että maassamme oli parikymmentä vuotta sitten todella kovan luokan kansallisiakin juoksijoita löytyy hiihdosta.
Valtaosa em.herroista harrasti aktiivisesti hiihtoa talvien aikana ja se (omalta osaltaan) valmisti heitä tulevaan juoksukauteen. Hiihtoa monipuolisempaa lajia saa nimittäin hakea.
Suomessa oli vielä 1980-luvulla hurja määrä maratoonareita, jotka pistelivät maratonit kevyesti (ja reilusti) alle 3 tunnin rajan. He siis hiihtivät ja pitivät muutenkin itseään hyvässä tikissä tekemällä mm.ruumiillista työtä.
Olen huomannut, että täällä suuri osa hotellin ja huoneistohotellin asukkaista ajaa autolla parin kilsan päässä oleviin kauppoihin ja hiihtoladuille. Se on niin helppoa, mutta (ah), niin petollista.
Tuplatreenipäivät jatkuvat kuluvan viikon ajan. Aamulla juoksua ja iltasella hiihtoa.