Kausi avattu

Aloitin eilen kesäjuoksukauden juoksemalla 60 minuutin lenkin uudenkarheilla lenkkareilla. Edellisestä lenkistä onkin aikaa ja se tapahtui ihan toisenlaisissa olosuhteissa, Grönlannin jäätiköllä.

Liitän tänne niitä kuvia heti kun tietokonen ja kuvatiedosto suostuvat tekemään yhteistyötä…

Lähetin eilen muutamia kuvia Maikkarille, sillä olen Huomenta Suomen vieraana maanantaina klo.7.50.  Otaksun, että käymme läpi mm.juoksun draamaattisia vaiheita eli viittaan tässä nyt Jens Erikin saamaan sairauskohtaukseen, joka oli melkoisen hiuksia nostattava kokemus.

Olimme Gregin kanssa teltassamme puoliunessa, kun kuulin outoa ääntä. Tuliko se valjakkokoiran suusta vai joltain muulta?

Kysyin asiasta kommettia Gregiltä ja päädyimme siihen tulokseen, että sen on tultava Jens Erikin teltasta.

Säntäsimme ulos ja avatessamme JE:n teltan oven, niin sieltä paljastui karu näky. Mies oli nuukahtanut teltan keittiökoloon ilman pipoa ja lapasia. Tässä kohtaa on hyvä huomauttaa, että teltassa ei ole lämmistystä…

Nostimme (raskaan)ja jo kylmettyneen miehen teltan makuuosaan ja pistimme hänet ensiksi maakupussin lämpöön ja tungimme mukaan neljä kuumavesipulloa kainaloon ja nivusiin. Avasimme teltan oven sepposen selälleen, sillä teltassa oli katkuinen haju.

Kävin hakemassa 2 valjakkokuskia paikalle, sillä nyt kaikkien käsille olisi töitä.

JE:llä oli edelleen tolkku poissa ja tilanne vaikutti erittäin vakavalta. Teimme Gregin kanssa päätöksen painaa sateliittipuhelimen hätäpainiketta ja evakuoida JE pois jäätiköltä.

Saimme hetken kuluttua puhelun Nuukista (Grönlannin pääkaupunki) Jacob-nimiseltä hepulta.

Hän ilmoittti, että vaikka tilanne on vakava, niin helikopteria ei saada paikalle kehnosta lentokelistä johtuen.

Jatkoimme JE:n elvyttämistä ja jonkin ajan kuluttua mies oli jo sen verran tolkuissaan, että tiesi missä on, mutta ei ymmärtänyt mitä on tapahtunut.

Nukuimme (valvoimme) sen yön Jens Erikin teltassa.

Seuraavana aamuna JE ymmärsi puhetta sen verran, että kerroin hänelle illan ja yön tapahtumat. Kerroin hänelle päätöksestämme viedä hänet takaisin lähtöpisteesxeen ja sieltä hoitoon. Ei tullut mieleenkään jatkaa matkaa puolikuntoisen miehen kanssa. Olosuhteet ovat sen verran ankarat, että jokaisella jäätikkömiehellä on oltava 100% toimintakyky.

Mies tienkin purnasi vastaan, mutta turhaan. Olimme sen päivän paikoillaan ja JE oli yhteydessä tanskalaiseen lääkäriin.

Lähdimme seuraavana päivänä takaisin kohti itää, mutta koska maahan oli satanut 20-30 cm uutta lunta, niin eteneminen oli hidasta. Ajoimme aluksi 4 km koiravaljakoilla, mutta ne upposivat niin syvälle, että minun ja Gregin oli hypättävä pukilta pois. Pistimme lumikengät jalkaan ja aloimme tarpoa lumessa huikeaa 2km/h vauhtia.

JE oli kertonut olevansa kunnossa, joten kysyin, että maistuisiko hiihto? Jokainen reen päällä oleva lisäkilo vaikeutti koirien työtä ja JE:llä niitä on about sata.

Hän ei jaksanut hiihtää, mikä oli ymmärrettävää, mutta siinä vaiheessa hän taisi viimeistään ymmärtää, että teimme oikean päätöksen.

Saavuimme illalla uuteen leiripaikkaan. Olimme saaneet sääennusteen, jonka mukaan voimakas myrsky oli oleva seuranamme ainakin seuraavat kaksi päivää.

Otimme vinkistä vaarin, sillä tiesimme, että Piteraq-myrsky voi viedä jopa teltan yltä, niin kuin se sitten tekikin, mutta ei meille….

Jatkan tätä tarinaa sunnuntaina.